31.8.2010 tiistai
Jannella oli aamunavetta. Odottelin, että tulee Nelliä vahtiin siksi aikaa, että pääsen laittaan hevoset ulos. Kun ei ruvennut kuulumaan, laitoin viestiä perään, niin oli laittanut lomittajan kans hepat laitumelle
Hain kaksi pakettia kaupalta, toisessa oli huutamani suitset violeteilla pehmusteilla ja timanteilla ja toisessa Horzen halvat tallikengät
Nyt saa nakata entiset Dafnan revenneet tallikengät roskiin
Illalla pääsin vähän ennen yhdeksää tallille.. Välillä tuli aina vesikuuro, mutta lämmintä oli vielä +10 astetta! Ja päivälläkin oli jopa +16 astetta parhaimmillaan
Siivosin karsinat ja pupujen veskit sekä annoin kaneille ruokaa. Sitten hakemaan hevosia laitumelta. Poikien hoito karsinoihinsa ja vielä kottikärryt tyhjäämään. Sitten ruokinta.
30.8.2010 maanantai
Aamulla Jaanan kans vietiin hevoset ulos.
+4,5 astetta, tuntuki ihan siltä ![]()
Kannoin hevosille vedet, kun lehmät oli aidan alta kaatanut niiden astian eilen illalla! On ne taitavia elikoita
Pupujen ruokinta ja niille vedet, sitten kotia takaisin, että Janne pääsee pellolle.
Illalla mentiin seitsemältä Nellin kans tallille. Olin täydellisesti ajoittanut tulon, koska tallilla laitoin Nellin vaunuihin ja jätin sen tallin ovelle, niin neiti nukahti melkein heti
Siivosin karsinat ja pupujen veskit ja laitoin pelletit valmiiksi kuppeihin. Heinät ja vedet hevosille karsinoihin. Thalikin iltapuuro turpoamaan. Laitoin vielä riimuja yhteen astiaan ja hain siihen vettä + pesuainetta, josko ne peseytyis siinä. Yleensä vien kotia pesukoneeseen, mut nuo ei niin hirveän likaisia ole, että kokeillaan!
Hevosilla näkyi olevan hauskaa laitumella
Leikkivät, hyppivät, juoksivat ja söivät! Thalik on just samantasoista leikkiseuraa Papulle, se ei kiukkua, komentaa vähän, mutta myös menee mukaan leikkiin! Ja Papu saa reuhata ilman, että pääsee niskan päälle!
Nelli heräs sopivasti, kun hommat oli tehty ja Jannekin käveli pihaan. Tosin oli menossa vielä kuivaajalle, joten käytiin vähän Nellin kans vaunuttelemassa ja mentiin sitten sisälle odotteleen. Kun Janne tuli, puettiin takaisin ulkovaatteet ja mentiin ulos. Janne tuli Nellin kans vaunuilla perässä, kun menin hakemaan hevosia laitumelta. Tallissa hevosille iltaruoat ja pupuille kans. Jannekin kävi katsomassa pupuvauvoja, kun totesi, ettei ollut käynyt moneen päivään
29.8.2010 sunnuntai
Nelli heräs tänä aamuna klo 6.30, joten vaikka sänky olis houkutellut, imettämisen jälkeen painelin aamupalalle ja sitten tallille. En edes Jaanaa kehdannut herättää, nukkukoon kun nyt on vielä pari vapaapäivää
Annoin ensin pupuille aamuporkkanat ja näkkärin palaset sekä Adan komppanialle pellettiä.
Sitten Papulle riimu päähän valmiiksi ja Thalikin kans ulos. Kyllä siellä taas rymyttiin, kun lähdettiin arabipojan kans navetalle päin
Thalik teki taas saman, käveli rauhassa puoleen väliin laidunta ja sitten hirnahti, että minne se kaveri jäi?! Kävelin takaisin tallille ja otin Papun riimunnaruun. En jaksanut laittaa edes ketjuriimunnarua varalta, vaan vein ihan “norminarutuksella”. Pihassa se säikähti jotain ja hypähti sivulle, mutta muuten tuli taas nätisti – ja erittäin ryhdikkässti
Kun päästin karvajalan laitumelle, se jäi ensin juomaan, sitten lähti kävellen Thalikia kohti, nosti hiljalleen ravin ja laukan. Juoksi Thalikin nenän edestä ohi ja syömään
Että niin kova ikävä oli
Vein vesiastian navetan ovelle valmiiksi ja lähdin siivoamaan pupujen vessoja ja hevosten karsinoita. Laitoin hevosille vedet ja heinät valmiiksi. Kävin tyhjäämässä kottikset, pesemässä vesiastian ja viemässä laitumelle puhtaat vedet. Sitten puruja mukaan ja takas tallille. Nostin pupujen Teurlings-pellettisäkin pois saavista ja kaadoin sinne toisen 20 kg puupellettiä. Toinen säkki saa jäädä odottelemaan saavin tyhjenemistä
Teurlings rupeaakin olemaan vähiin päin, tai on siellä vielä, mutta pitää katsoa, että sieltä riittää pupuvauvojen mukaan omat pussit mukaan, tai sitten pitää ehtiä hakemaan uusi säkki ennen luovutusikää!
Hoksasin sitten vielä, että Papun karsinan ovessa on Hotan nimitaulut! Joten otin kaikki neljä eri versiota muovitaskusta pois, olipa siellä vielä pohjimmaisena Thalikin ja Liljan hoito-ohjeet yhden talven Vuokatin reissun ajaksi
Kaivoin valjasarkusta tyhjän Racingin nimitaulun ja täytin sen ja laitoin oven muovitaskuun. Pudotin myös Papun näyttelystä saaman nimikyltin sinne.
Illalla Jaanan kans haettiin hevoset talliin. Ruokin koko lauman.
28.8.2010 lauantai
Nelli heräs taas seitsemältä, joten aamupalan jälkeen tallille. +7 astetta.
Jaanakin oli kotosalla, joten tuli mun kans viemään hevosia ulos! Sen jälkeen siivosin pupujen veskit ja hevosten karsinat. Puput sai aamunäkkärinsä ja Ada pellettinsä ja hevosille laitoin iltaheinät valmiiksi.
Illalla taas perinteisesti kahdeksan jälkeen tallille. Thalikin iltapuuro turpoamaan ja kaneille vettä. Haettiin Jaanan kans hevoset laitumelta. Harjasin ensin Thalikin ja sitten Papun. Nappasin yhden pupuvauvan syliin hetkeksi, Elmeri sattui olemaan se onnellinen
Pupujen ruokinta. Nadja oli taas niin kiukkupiukku joten nappasi sen syliin. Siitä onkin hetki, kun karvakasa on sylissä ollut
Neitin karva oli ihan mahtava, paljon tuuheampi ja paksumpi mitä ennen! Eikä voi sanoa, että mikään laihuliinikaan olis ollut, Nadjasta on tainnut tulla aikuinen! Sillä onkin ensi kuussa 1-vuotissynttärit
Sitten hevosten ruokinta. Lopuksi kaivelin pari ruuvia ja kiinnitin ostamani muistitaulun seinälle
27.8.2010 perjantai
Nelli heräs fiksusti seitsemältä syömään, joten aamupalan jälkeen suuntasin tallille ![]()
Laitoin ensin radion päälle, ihan Papua varten
Sitten pikkuruunalle riimu päähän ja tuppo heinää sille. Thalikille riimu ja viemään se ulos. Se löntysteli ihanan rauhallisesti, Papu jäi kiljahtelemaan talliin. Thalik oli niin hauska, kun päästin sen laitumelle, niin se löntysteli puoleen väliin syömään ja vasta kun olin tiellä menossa takaisin tallia kohti, se muisti hirnahtaa: “Ai niin, mihin se mun kaveri jäi?!” ![]()
Kaivoin laatikosta ketjuriimunnarun ja laitoin sen leuan alta Papulle. Laitoin myös tavallisen narun riimuun kiinni, jolla talutin pojan laitumelle. Ketjuriimunnaru oli hätäjarruna, että jos jätkällä on kamala kiire, niin saan sen jotenkin pysähtymään, jos muu ei auta
Mutta Papu kävelikin kiltisti, yliryhdikkäästi ja reippaasti, mutta ei ilman jarruja
Navetan tykönä se vähän jänskäs, mutta tuli nätisti kuitenkin. Pääsin poitsun Thalikin tykö, meni nätisti portista ilman ryykäilyjä! On se fiksu hevonen vaan
Minä kun varaudun kaikkeen hankalaan aina, niin tämä osoittaa pelot vääräksi
Mutta helpompi lienee varautua vaikeaan, niin ei odota liikoja
Siivosin pupujen veskit ja ruokin jänekset. Sitten hevosten karsinoiden siivous, iltaheinät valmiiksi sekä Thalikille vaihdoin saaviin puhtaat vedet. Pääsisköhän sitä illalla ratsastamaan, kun on kaikki hommat tehty jo valmiiksi?!
Päivällä hain Agrista Mineral Plussaa ja pupuille vessapellettiä! Ostin myös 20 litran laastipaljun juomaämpäriksi Papulle. Kokeillaas sitten tällaista
Illalla kahdeksan aikaan tallille
Purin ens auton, pellettisäkit talliin ja kivennäissäkin purin tynnyriin. Kannoin myös valtavan laatikon autosta talliin, Horation häkki tuli Zooplussalta
Laitoin Papulle vedet ämpäriin ja ämpärin nurkkaan saavin paikalle.
Hain hevoset laitumelta. Papu tuli taas melkein kokonaan portista, mutta siihen pysähtyi
Otin sitten molemmat hevoset yhtäaikaa. Päästin Thalikin karsinaansa ja laitoin Papun omaansa. Sitten Thalik takaisin käytävälle ja harjaamaan. Hivutussuojat jalkaan, satulointi ja suitsinta. Jätin radion ja valot päälle talliin, mutta ulko-oven laitoin kiinni. Pihassa vielä mahavyön kiristys ja selkään!
Papu vähän kiljahteli perään ja kuului, että ei siellä ihan paikallaan seisty
Pihan laidassa Thalik löi jarrut pohjaan, “Ei hitto, en mä jätä kaveria talliin yksin!” Sain pyöräytettyä sen kuitenkin tielle päin, niin se unohti temppuilunsa
Hiekkatielle kääntyessä se huomas pressun puiden päällä, mutta jatkoi matkaa. Hiljalleen se rentoutui, mutta kyllä siinä varmaan se 10 minuuttia meni
Ensimmäiset metrit ravia tuntui pikkasen hurjalta, nimittäin tuntu et omat lihakset oli unohtanut koko ratsastushomman
Mutta muutama metri, niin rupes oikeat lihakset löytymään, asento löytymään ja ravi tuntumaan mukavalta ja rennolta
Ravattiin vähän matkaa ja sitten taas käveltiin. Ennen tien loppumista otettiin pätkät molempia laukkoja. Voi makea, kun sillä on iso laukka! Siellä on energiaa ihan järjettömästi
Tuntuu niinkuin ratsastaisi 170 cm korkealla kouluratsulla
Kotiapäin käveltiin, otettiin pari pysähdystä ja väistöä pelkällä istunnalla ja sitten vielä ravattiin pätkä. Ja pitkä loppukäynti.
Tien loppupäässä tultiin taas pressun tykö. Thalik pysähty, annoin sen katsella hetken. No ruunahan päätti tietenkin, että pyörähdänpäs takais sinne mistä tultiin, että tuosta ei kyl tohdi mennä
Käänsin ruunan takaisin enkä antanut pysähtyä, niin sittenhän se käveli ohi siitä. Joo, oli kamala pressu
Nää on näitä Haliponin hauskoja juttuja
Tallin pihassa sammutin Sports trackerin, puoli tuntia ja 3 km. Selästä alas ja jalustimet ylös. Tallin ovi auki, vähän ehkä jänskätti
Laitoin Thalikin käytävälle kiinni ja menin kokeilemaan Papua. Ei se ainakaan hionnut ollut, hyvä hyvä
Sitten hoidin Thalikin loppuun ja laitoin karsinaan. Hevosten ja pupujen ruokinta.
26.8.2010 torstai
Hepat pääsikin tänään aikaisin ulos, kun Jaana oli lähdössä junalle aikaisin, niin laittoivat hepat pihalle, kun Janne meni aamunavetalle.
Illalla puoli yhdeksältä tallille. Sellaista pientä tihutusta tuli sateen muodossa, mutta tosi pientä onneksi! Siivosin karsinat ja pupujen veskit ja hain jäneksille pulloihin vettä. Pikkupuput näemmä juo kans
Laitoin pari päivää sitten Adan häkkiin toisenkin juomapullon, kun näytti vettä kuluvan niin reippaasti! Ja oikein arvasin, pikkuset on oppineet käyttämään kans juomapulloa
Laitoin hevosille heinät valmiiksi ja Thalikin puurot turpoamaan. Kottisten tyhjäys ja purujen haku. Pupuille vielä pelletiti ruokakuppeihin!
Olihan muuten ihanan rauhallista kun jätin koirat kotia
Sitten hakemaan hevosia! Tarkoitus oli yrittää tuoda Papu ensin, mutta se jäi puoleen väliin porttia seisomaan ja Thalik oli heti perässä valmiina, joten päätin ottaa kuitenkin molemmat. Jos navetan tykönä ollut portti olis ollut kiinni, niin olis voinut kokeilla silläkin uhalla, et Thalik pääsee perästä tulemaan, kun se olis jäänyt sitten lauta-aitaukseen kuitenkin! No, toisella kerralla sitten
Toin pollet talliin, päästin Thalikin ovelta kävelemään karsinaansa, siinä vaiheessa Papulle meinas tulla kans kiire talliin! Laitoin myös karvajalan karsinaansa. Kävin harjaamassa Thalikin. Sitten hevosille ruoat ja Papulle vedet. Lopuksi vielä kävin harjaamassa pikkuruunan.
25.8.2010 keskiviikko
Sataa, sataa ropisee… +9 astetta “lämmintä”.
Janne tuli aamunavetan jälkeen kotia, että minä pääsen tekemään aamutalli – loimituksen takia!
Vettä tuli kaatamalla, joten jäin hetkeksi odottamaan, että se helpottaa. Sitten Nelli rupes heräileen, niin odottelin sitä. Mutta eikä mitä, neiti jatkoi vain nukkumista, joten lähdin sitten kuitenkin!
Pupuille aamunäkkärit! Harjasin ensin Thalikin ja loimitin sen. Sitten Papulle samat hommat, se oli taas kovasti lähdössä jo ulos, kiusas Jaanaa kun Jaana oli portinvartijana ovella
Vietiin hepat laitumelle, nyt ne saikin olla yksin, kun lehmät jäi navettaan kelin takia. Piti jättää siivous iltaan ja kiirehtiä kotia, että josko se Nelli on herännyt, kun oli ruokaillut viimeksi klo 3
Illalla kahdeksan jälkeen tallille. Pupuvauvat seisoi Adan kanssa etujalat häkin reunalla odottamassa
Onneksi hevoset oli olleet siistejä viime yönä, niin sai nopea siivottua, kun iskä oli tulossa käymään, niin ei kerinnyt vetkutella
Siivosin myös pupujen veskit ja ruokin jänekset. Hain Thalikin iltapuuroon kuuman veden. Jaana tulikin sopivasti ulos, niin lähdettiin hakemaan hevoset laitumelta.
Päätin, että tänään ei Papu tule pois karsinasta, ja seisoin ovella sen edessä kun Thalik tuli talliin. No eihän se tullut! Mä oon vaan tähän asti seissyt sen vieressä siellä karsinassa! Oppia ikä kaikki
Sidoin Papun kiinni karsinaan ja rupesin ottamaan loimea pois. No se pökkäs pari kertaa oven auki (se kun on hankala “lukita” sisältäpäin) ja lopulta kierähti käytävän puolelle. Siihen se sitten rauhoittui seisomaan
Ja minä kun luulin, että se ei halua käytävällä seistä heti talliin tultua, vaan tahtoo ens piehtaroida tms. No, eiköhän me vielä jonain päivänä opi toistemme tavat
Otin loimen pois ja harjasin poitsun. Jaana otti Thalikilta loimen.
Niin, Papua komentaessa sanoin sille “Tatu!” Tais mennä sanat Thalik ja Papu sekaisin
Ja kummitytön hoitoheppa on Tatu
Lopuksi ruokinta ja Papulle vettä.
24.8.2010 tiistai
Janne meni aamunavetalle, joten hoito Jaanan kans hepat ulos.
Päivällä kävin vakuutusyhtiössä, otin samalla Papulle vakuutuksen. Kärkkäiseltä kipasin suurennoksen Papusta (kun Thalikistakin on
) ja sellaisen valkoisen taulun, jossa pysyy magneetit ja johon voi kirjoittaa & pyyhkiä tekstit pois. Saan sen tallin seinään ja siihen kirjoitettua ylös kengityksiä, madotuksia yms. Oon jonku aikaa tätä suunnitellu, vaan en oo löytänyt, nyt kävin kiskaseen työntekijää hihasta, et mistä löydän tän!
Illalla meni taas puoli yhdeksään, kun olin tallilla! Piti odottaa, että Janne tulee navetalta ja et Nelli syö
Siivosin ensin pupujen veskit ja kävin tyhjentämässä kottikset eilisen jäljiltä. Adalle annoin viimeisen porkkananpalan, vauvelit nappas sen heti ja rupes porukalla syömään sitä – Ada jäi ilman! Siivosin hevosten karsinat ja laitoin iltaheinät.
Käytiin Jaanan kans hakemassa hevoset laitumelta. Nyt Papu tuli hyvin portista, vaikka menin edellä! Tosin se käveli melkein porttilankoihin takaisin, kun rupesin Jaanalle antamaan niitä!
Vein Papun karsinaan ja se ryykäs pois sieltä, kun Thalik ei ehtinyt vielä talliin asti. Papu huomannut tuon normaalisti aukeavan oven hauskuuden, liukuovi olis kyl kätevämpi!! Kun Papu oli karsinassa, Jaana lähti taas taluttaan Thalikia ulos, kävi kaks kertaa kiertään yhden ulkorakennuksen. Papu rupes jo rauhoittuun, kun rupes kavion äänet kuulumaan, niin taas piti jatkaa juoksemista
Ruokin kanit & hevoset ja lähdin tyhjentämään kottikärryjä vielä. Sitten laitoin Papulle vettä. Kävin harjaamassa pikkuruunan, se seisoi rauhassa paikallaan ja oli kovasti seurallinen! Se on vaan niin kovasti Thalikin perään, että ihminen unohtuu siinä vaiheessa! Kun Thalik seisoi omassa karsinassaa, niin Papu oli taas “oma itsensä”! Kävin harjaamassa myös Thalikin
23.8.2010 maanantai
Jannella oli herätys klo 7, kun piti taas lähteä jyviä kuskaamaan Ylivieskaan. Suurta sadepäivää ei pitäisi olla tulossa, joten lupasin Jannen mennä tekeen aamutallin ja laittaan hepat ilman loimia ulos, Jaanan kans
Päivällä huimat +12 astetta.
Illalla taas venyi, tallille joskus ennen puolta yhdeksää. Siivosin pupujen veskit ja annoin Adalle ja penskoille porkkanaa. Toin myös näkkileipäpaketin tallille, pääsee puput taas aamunäkkärin makuun ![]()
Siivosin hevosten karsinat. Papu oli viime yönä leikkinyt saavillaan, tietenkin, kun jo mainitsin, että nyt se luovutti
Jaana tuli uudestaan ulos, joten jätin kottikärryt pihalle ja lähdettiin hakemaan hevosia. Nyt päästin Jaanan Thalikin kanssa edellä laitumelta pois ja käskin laittaa porttilangan kiinni. Kylläpä tuli Papu helposti sieltä, ei ollut mitään ongelmaa
No, huomenna josko kokeiltas taas mennä ekana! Jaana meni Thalikin kanssa vähän edeltä, kylläpä Papulla oli kiire. Pihaan kun käännyttiin, sanoin Jaanalle, et jatkaa vaan normireittiä pitkin, et minä oikaisen rakennuksen toiselta puolelta. No ikävähän Papulle tuli Thalikia, mutta hoksas se onneks, että sieltä se tulee toista puolta, kun odottaa
Vein Papun talliin ja käskin Jaanan jäädä ulos Thalikin kans. No Papullehan tuli hirmu hätä kaverin perään, eikä se noteerannut mua oikeen mitenkään! Huikkasin sitten, että tuu vaan sen ruunan kans ovelle, et Papu rauhoittuu. Papulla meinaa olla niin sata hommaa kerralla, kun sitä kutittais ja samalla pitäs hätäillä kaverin perään ja oliko muka narun päässä vielä joku, jolla oli asiaa??
Kun karvajalka oli karsinassa, Thalik vietiin ulos. Sanoin Jaanalle, että käy vaan kiertään tuo yks piharakennus. Kerran Papu hyppäs ovea vasten, muuten keskittyi ramppaamaan ympäri karsinaa. Näytin vielä Jaanalle merkin, että jäädä odottamaan ulos, että Papu rauhoittuu. Hemmetti kun ehtis joku ilta Thalikin kans lenkille, niin siinähän olis pikkupojalle siedätystä
Menee ihan sekaisin kaikki, kun Janne tekee aamutallin, sitten mulla menee tallihommissa jo aikaa eikä puhettakaan, että pystys enää lähtemään ratsastamaan. No, eiköhän tämä tästä
Lopuksi ruokin elikot. Kävin hakemassa pupuille vettä, laitoin Adan häkkiin toisenkin juomapullon, kun ilmeisesti penskatkin juo jo, sen verran enemmän menee vettä. Jämähdin sitten sisällä anopin kans etuovi.comiin, joten kun lähdin takas ulos, tihutteli vettä ja oli jo hämärää, niin nykäisin kottikärryt takaisin sisälle, pitää käydä huomenna tyhjentään ne.
22.8.2010 sunnuntai
5 vuotta sitten vietettiin kaksi jännittävää tuntia Ruskolla, lastaten Thalikia traileriin! Ja kun polle viimein oli autossa, ajoimme isäni kanssa 7 tunnin matkan kotiin! Niin, ja vetoautona oli muuten Opel
Siitä lähti meidän yhteinen tarinamme, toivottavasti vuosia on vielä paljon edessä ![]()
Aamulla Janne meni ensin tekemään aamunavetan, sitten vaihdettiin vuoroja
Janne olis tehnyt aamutallinkin, mutta halusin itse paikalle, kun piti loimittaa hevoset. Harjasin ensin Thalikin ja laitoin sille sadeloimen. Viime yönä tuli tosi paljon vettä. Aamulla ei vielä satanut kuitenkaan, mutta piti… Sitten Papun vuoro. Sidoin sen löyhästi kiinni ja harjasin sekä loimitin. Jaanan nauroi Papulle, että se on levottomampi mitä nuoremmat täysveriset Australian laukkatalleilla
“Jos mä vähän syön, eiku heilutan narua, eiku käännyn, eiku syön, eiku eiku!”
Ja sen takasukat oli ihan valkoiset!! Eli kyllä se pelkkä huuhtelukin jo auttoi, vaikka eilen en uskonut, että muu kuin shamppoopesu tekis tehtävänsä
Vietiin hepat laitumelle, tällä kertaa oli Thalik, joka lähti niinku tykin suusta
Papu laukkaili perästä, hidasti ja pysähtyi. Ihmettelin, et eikö se viitsinytkään, mutta lehmät olikin niin lähellä väliaitaa, et ruunan piti vähän ottaa etäisyyttä
Sinne ne meni nätisti syömään kuitenkin, eikä lehmät enää häiritse! Vettä oli melkein astia täynnä, joten siihen ei tarvinut koskea.
Siivosin pupujen veskit, ruokin kanit sekä siivosin vielä hevosten karsinat. Kottisten tyhjäys ja Papulle vielä puruja sekä vesisaavin täyttö! Kotia lähtiessä rupes sitten vettä tihuttaan, mutta ei sitä päivän päälle tainnut tulla juuri mitään.
Pikkupupseilla on nyt sitten nimet! Pojat on Horatio ja Hefaistion ja tytöt Hermione ja Hedwig

Illalla puoli yhdeksän aikaan tallille. Tänään ei sitten tosiaan niin kamalan paljoa satanutkaan, hyvin olis menny hepat ilman loimiakin ulkona. Nooh, tästä voimme syyttää vain säätiedotuksia
Siivosin uudelleen pupujen veskit ja ruokin jänekset. Laitoin Thalikin iltapuuron turpoaan ja menin sisälle kyselemään, että missä on Jaana! No Jaana oli aikansa mua odotellut ja lähtenyt sitten lenkille. Hetken pööpöilin siinä sisällä ja lähdin sitten ulos. Ajattelin, että varmasti tulee mua vastaan, kun lähden navetalle kävelemään! No ei tullutkaan
Menin sitte heppoja moikkaamaan, ne tuli portille jo odottelemaan. Hmm, pakko kai se on yrittää..
Lankut pois portilta ja hevosille riimunnarut. Papua en tohtinut jättää yksin sinne, ettei tule aidasta läpi. Kokeillaan sitten, kun hepat on takapihalla korkeammassa aidassa! Thalikia taas en voinut jättää, kun Papu ei tahdo tulla portista, kun pidän lankaa toisessa kädessä
No, sitä on harjoiteltu joka ilta, eiköhän se joku päivä suostu tulemaan! Se on varmaan toisella tavalla tuotu Ilmajoella portista, kun minä en sitä saa omalla tyylilläni tulemaan
Nakkasin sitten porttilangat maahan kauemmas, niin sain hepat tuotua yhtäaikaa siitä.
Navetan kohdalla Thalik säpsähti jotain ja ketjureaktiona Papu loikkas eteenpäin. Kuitenkin narun kiristyessä se pysähtyi samantien - hyvä poika! Nätisti pojat tuli tallin pihaan asti, tai Thalikillehan tuo nyt on jo vanha juttu, ei mitään uutta
Pihalla Papu meinas, että en mä taida yksin kävellä reunimmaisena tonne tallin ovea kohti, et jos tuun vähän lähemmäs teitä! Suostui se kuitenkin kävelemään tallin oven sivuun, että sai päästettyä Thalikin talliin edeltä. Sitten perässä Papun kans talliin, karsinan ovi auki ja ruuna sinne. Se meinasi heti ruveta hinkuttamaan itseään, yritin sanoa, että pliis ei loimi päällä
Käytävällä otin Thalikilta loimen pois ja päästin sen karsinaan.
Sitten Papulta ottamaan loimea pois! Olipas se haastavaa
Ruunaa olis kovasti kutittanut, välillä se yritti hangata päätä minuun, välillä oven pieleen, sitten olis voinut piehtaroida ja taas hangata
Irrotin jalkalenkit ja mahavyöt ja sitten riitti! Räppäsin narulla Papua kaulalle, että nyt riitti tuollainen. Ja tsädäm, poika rauhoittui! Sai ottaa loimen pois ja riimun ja päästää se sitten piehtaroimaan! Tässäpä onkin opettelemista puolin ja toisin, mitä me siedetään
Thalikin kans on tottunut, että se ei tarvi suuria komenteluja, mutta varsa onkin vähän eri asia! No hyvä oli, että mä näin, että kärsii komentaa ja ruuna tottelee paremmin selkeää käskyä, eikä pientä pyytelyä
Jaana tulikin lenkiltä juuri, kun olin saanut hepat hoidettua! No hyvä oli tietty testata, et hepat toimii noinkin, yhdessä tuotuna, kun ei tuo Jaanakaan täällä enää kauan ole apuna! Mutta tosi hieno homma, että Jaanan vapaat sattui näin Papun muuton aikoihin, niin on alkuun päästy
Oli puhe, että pitäis vielä joku aamu kokeilla, et toinen vie jo Thalikin edeltä laitumelle ja sitten tuodaan vasta Papu perästä, ettei totu aina siihen, että yhtäaikaa viedään! Tosin sitten se on helpompaa, kun hevoset muuttaa pihapiiriin, niin matka ei ole niin pitkä, niin helposti voi viedä ensin toisen ja sitten toisen.
Lopuksi myös hevosten ruokinta ja sitten hakemaan iltapala-pizzaa ![]()
*kun meillä jäi iltaruoka syömättä, kun Jannelle tuli soitto, et pitäs mennä navettaan! Sille ei oltu vaan muistettu aiemmin sitä kertoa, vasta sillä hetkellä, kun navetassa olis pitänyt jo olla
*
-
Arkistot
- elokuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (10)
- kesäkuu 2011 (32)
- toukokuu 2011 (31)
- huhtikuu 2011 (33)
- maaliskuu 2011 (38)
- helmikuu 2011 (41)
- tammikuu 2011 (32)
- joulukuu 2010 (31)
- marraskuu 2010 (30)
- lokakuu 2010 (32)
- syyskuu 2010 (29)
-
Kategoriat
- elokuu
- elokuu 2010
- heinäkuu
- heinäkuu 2010
- heinäkuu 2011
- helmikuu 2010
- helmikuu 2011
- huhtikuu 2009
- huhtikuu 2010
- huhtikuu 2011
- joulukuu 2009
- joulukuu 2010
- kesäkuu 2010
- kesäkuu 2011
- lokakuu 2009
- lokakuu 2010
- maaliskuu 2009
- maaliskuu 2010
- maaliskuu 2011
- marraskuu 2009
- marraskuu 2010
- syyskuu 2009
- syyskuu 2010
- tammikuu 2010
- tammikuu 2011
- toukokuu 2009
- toukokuu 2010
- toukokuu 2011
- Uncategorized
- varusteita
-
RSS
Artikkelien RSS-syöte
Kommenttien RSS-syöte
