.: Thalik Abadi & Variak's Catháir :.

13.5.2011 perjantai

Toukokuun kuvia!!

Aamulla taas ennen seiskaa hoitaan hevoset ulos heinineen.

Päivällä karsinoiden sekä kanihäkkien siivous. Hain puruja navetalta ja kävin samalla lykkimässä rehua lehmien eteen. Kannoin hevosille ulos vedet ja laitoin samalla kaneillekin.
Naapurin mummu tuli Nelliä vahtimaan (joka oli vaunupäikkäreillä), menin juoksuttaan hevosia irtona. En ehtinyt kuin aloitella, kun kengittäjä tuli jo pihaan! Tulikin hyvissä ajoin, mutta juoksutus piti lopettaa kesken – hevosten onnen päivä siis :lol: Otin Thalikin ja toin tallin eteen. Kengittäjä halusi laittaa ulkona. Aurinkoinen ilma oli, mut kova tuuli taas. Tallin edessä on niin hyvä ja tasainen laittaa hevosia, että siksi siinä mieluummin kuin maapohjatallissa ;) Thalik sai siis viimein kesäkengät alle! Ja hienosti ruuna seisoi, ei liikkunut paikaltaan yhtään askelta mihinkään suuntaan koko aikana. Reipas :)

Kun Thalik oli valmis, vein sen karsinaansa syömään heiniä ja hain Papun tarhasta. Vähän ruuna katseli siihen malliin, että mitäs mitäs nyt tapahtuu :o Mutta kaikki maastakäsin tehdyt harjoitukset ovat tuottaneet tulosta – Papu ei kertaakaan nykäissyt jalkaansa vuoltaessa!! Aivan mahtava fiilis oli kyllä :) Kun viimeksikin se meinasi nykkiä kavioitaan, mutta nyt ei mitään, ei yhtään!! Sai kyllä kengittäjältäkin nyt kehut, molemmat sekä omistaja että hevonen ;) Toki epäili ensin, että jos olen myynyt ja ostanut samanlaisen, mutta rauhallisemman tilalle :lol: Ulkomuodostaan ruuna sai myös kehuja, on kuulemma kasvanut sekä ylöspäin että pituutta! Ja kehui, että kaulaa on enemmän kuin näkemillään tinkereillä :) Eli varsin raamikas pakkaus, sanon ma 8-) Kun kengittäjä kirjoitti laskua, vein Papun tarhaan. Ja sen jälkeen vielä Thalikin. Kävin heittään niille samalla päiväheinät ja lähdin päästään lapsenvahtia kotiinsa :P

Papuliini

Papuliini

Illalla kymmeneltä hoitamaan hevoset talliin ja ruokkimaan kaikki karvajalat.

13.5.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , | 2 kommenttia

21.1.2011 perjantai

Aamulla -9 astetta, hevosten hoito ulos ja heinät perässä pihalle.

Päiväheinät puolen päivän aikaan.

Just tuli apulannat sopivaan aikaan, että Janne ehti takaisin sisälle Nellin kanssa. Kävin vartin verran juoksuttamassa hevosia irtona. Takaosa tarhasta on onneksi vähän hankea, niin tuli soppelia treeniä :lol: Papu rupes jo totaalisesti hyytyyn, ei ottanut enää yhtään laukka-askelta, niin lopeteltiin siihen ;) Sitten hevoset talliin.

Kengittäjä tulikin sopivast, kerkesin harjata Papun ja kävästä navetalla äkkiä ennen sitä. Thalik laitettiin ens, ruuna seisoi koko ajan tosi hyvin, ei yhtään huojunut eikä heilunut :)   Vaikka hiekkapohjainen lattia hieman taas painui alta, niin silti ruuna ei valittanut! Eli kyllä sillekin teki hyvää tuo energian purki ennen kenkäystä ;) Eteen laitettiin tilsakumit ja taakse vaihdettiin uudet kiintohokkikengät, edessä meni vielä viimetalviset.

Sitten oli Papun vuoro. Täytyy sanoa, että vähän jännitti, kun viimeks meni niin penkin alle…
Pyysin, että aloitetaan takajaloista, ne kun on Papulle se helpompi nakki. Ja niin oli, tosi hienosti sai vuoltua :) Oikeassa takakaviossa oli mustelma, mihin lie kolauttanut sitä. Vasen etunen oli suht ok vuolla, vähän nykäs sitä. Vaikein, oikea etunen, oli taas vaikein. Pari kertaa yritti kunnolla nykiä irti sitä, mutta ei onneks saanut! Joten olin tyytyväinen, Papu tuli vuoltua ilman kenenkään hermojen menetystä ;)

Jätin ponit talliin, Papulla oli sen verran kostea karva vielä juoksutuksesta ;)

Puoli seiskan aikaan kävin siivoamassa karsinat. Thalik seisoo ku patsas siinä, mihin sen pyytää, Papu taas meinas, et jos mää laitan jalan tuonne kottikärryihin ja kaadan ne :lol: Onneks ei kaatanut ;) Putsasin viel kanivessoja ja annoin jäniksille jo iltaruoat. Hevosten iltaruoat laitoin valmiiks ämpäreihin ja annoin ponskuille heinää. Hain vielä vettä hevosille ja pupusille.

Myöhemmin illalla sitten ruokkimassa hepat.

21.1.2011 Kirjoittanut | tammikuu 2011 | , | Jätä kommentti

8.10.2010 perjantai

Aamulla hevoset puoli kahdeksalta ulos, että ehtivät olemaan siellä! Kerkesin siivota karsinatkin samalla!

Puolen päivän jälkeen hain hevoset talliin. Kengittäjä tulikin heti sovittuun aikaan, minä en vain meinannut päästä pihalle millään :( Naapurin mummo sitten juoksi kysymään, että kelpaako hän hoitamaan Nelliä, niin pääsin talliin! Onneksi kengittäjä oli hoksannut ottaa Thalikin jo käsittelyyn, irroitti kesäkenkiä pois! Tallin pohja teki taas tepposet, se on liian pehmeä kengittää, kun Thalikilla väsyy siinä jalat niin nopeaa. Siirryttiin sitten ulos kengittämään, siinä onnistuikin paljon paremmin :) Thalik oli tosi nätisti, kyllä sille tuo pohja tekee paljon. Kengittäjä esittikin toivomuksen, että jos toisin sitä tuonne toiselle tallille kengitettäväksi, että saisi valetulla pohjalla seistä. Ruunalle laitettiin muuten talvikengät jo alle! Ja kiintohokilliset, niinkuin aina 8-)

Siirsin Thalikin karsinaan ja otin Papun käytävälle. Se esittikin sitten kaikki temppunsa siinä.. Kerroin kyllä, et etusilla se voi testata, ja kyllähän se heti testas. Takasten kans ei ollut ongelmaa, niinkuin ei olekaan. No, saatiin se vuoltua ja ohjeeks tuli ruveta pitämään sen etusia riimunnarun avulla ilmassa ja opettaa sille, ettei niitä nykimällä saa pois.

Kun kengittäjä lähti, vein hevoset takaisin laitumelle.

Illalla sitten hain ne sisälle ja annoin vain heinät. Kymmenen aikaan kävin sitten ruokkimassa.

Oli kyllä niin hässäkkää, että nukkumaan mennessäkin pyöri vaan hevoset päässä. Tuli jo mieleen, et siirtyskö vaikka hamstereihin tai johoni pienempiin ja huomaamattomampiin.. No, kyllä se tästä taas.

10.10.2010 Kirjoittanut | lokakuu 2010 | | 4 kommenttia

12.8.2010 torstai

Jannen aamutalli.

Puoli neljän aikaan lähdin Nellin kanssa tallille. Tyttö jäi mummunsa seuraksi ja minä menin hakemaan Thalikia talliin. Odotellessa siinä paria pupupentua nappasin syliin, yritin vilkaista jalkojen väliin, mutta en mä tiedä.. Tytöiltä ne näytti, mutta… :lol:
Neljän jälkeen kengittäjä sitten tulikin. Laitettiin Thalik ulkona. Jostain syystä sen vasemman etujalan kavion sisäsyrjä on taas romahtanut, vaikka on kengät ollutkin jalassa :( Sitä ei sitten saanut kuin kahdella naulalla kiinni sisäsyrjältä, toivottavasti pysyy.. Kengityksen jälkeen laitoin Thalikin karsinaan odottamaan laskutushommia, sen jälkeen vein ruunan ulos. Päästin sen isolle laitumelle, kun lehmät oli sisällä. Lehmät on nimittäin olleet nyt tuossa isolla lohkolla, missä Thalik yleensä.

Siinä sitten aikaa vietellessä totesin, että vois lähteä kotia. Mutta huomasin, että kello oli jo seitsemän, joten menin tekemään tallihommat ja hoitamaan Thalikin talliin sekä puput ruokkimaan ja vessat siivoamaan. Ruunan ruokinta.
No tottahan toki sillä aikaa Nelli oli nukahtanut ja nukkui yhdeksään asti! Hieman harmitti, olisin hyvin ehtinyt ratsastaa.. No, ei aina voi voittaa :P

12.8.2010 Kirjoittanut | elokuu 2010 | , | Jätä kommentti

31.3.2010 keskiviikko

Aamulla nollassa mittari, harjasin hevoset ja vein ne ulos. Hotassakin oli jopa muutama irtokarva, hyvä hyvä :D Siivosin Thalikin karsinan ja ruokin puput.

Päivällä takas tallille, +5 astetta lämmintä ja aurinko paistaa :)
Siivosin Hotan karsinan ja Janne lähti tyhjään kottikset.
Hain hevoset talliin ja pian Minna tulikin kengittämään! Hotaltakin vuoltiin kaviot, käyttäytyi taas oikein hienosti, vaikka olikin sitä ennen aika levottoman oloinen! Kengityksen jälkeen pollet pihalle. Janne toi vielä talliin vedet.

Illalla puoli kahdeksan aikaan hoitaan hepat talliin. Harjasin ne ulkona harjakiven kanssa, Thalikista lähtee jo ihan kivasti karvaa, Hotakin aloittelee sentään! Heppojen ja pupujen ruokinta.

31.3.2010 Kirjoittanut | maaliskuu 2010 | | Jätä kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.