.: Thalik Abadi & Variak's Catháir :.

3.6.2011 perjantai

Aamulla heti seiskalta lastaamassa Papua.. Vaan ei mennyt kuin päivä pilalle. Se tulee traileriin, mutta ei ole siellä kuin hetken verran. Vein laitumelle ja Thalik perässä.

Päivällä karsinoiden ja pupuhäkkien siivous. Laitoin kaikkien iltaruoat valmiiksi ja jäneksille pulloihin vettä. Kävin vielä laskemassa hevosille vettä ulos.

Tänään oli kyllä melkoista tunnemyrskyä tuon lastausasian kanssa. Ensin oli syvä vitutus, sitten se muuttui valtavaksi pettymykseksi, joka purkautui itkuna. Kaikki ne taistelut Thalikin kans, kun viime kesänä naurettiin, että saa ruuna jäädä eläkkeelle, että kun uusi hevonen tulee, niin sen kans on sitten kiva kulkea, kun ei ole miettimistä lastauksen kanssa. No eipä :(  
Tuota huomista mätsäriä on odotettu niin kauan ja kun kerrankin oli Nellillekin hoitaja hommattu. Tai silleen, et mun äiti tulee näyttelypaikalle Nelliä viihdyttämään. Vaikka eihän tämä nyt maailmanloppu ole, mutta kun sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa, ja koko paska meinaa tyssätä siihen, et perhanan koni ei halua seistä autossa :roll:
Iltapäivällä musta rupes jo tuntuun siltä, että en halua edes lähteä huomenna hevosen kans, meni autoon tai ei. Meni jotenkin niin maku koko hommasta. Isäntä ehdotti, että soitetaan naapurin mummo hoitaan Nelliä vähäksi aikaa illalla ja kokeillaan vielä lastata. Saa nähdä. Mä en jotenki jaksa uskoa, että se jästipää sinne autoon jäis, edelleenkään.

Vaan olinpas väärässä!! Naapurin mummo tuli Nelli vahtimaan ja me lähdettiin isännän kans lastaustreeneihin. Näytin ens pari kertaa, et Papu menee kyl traileriin, mut tulee pois sieltä. Sit isäntä halus kokeilla – sama homma. Kokeiltiin eri keinoja, sit mietittiin, et kai se on vain kokeiltava, et kestääkö traileri vai ei. Eli isäntä talutti Papun traikkuun ja kiepsautti äkkiä köyden etupuomin ympäri pari kertaa. Kerran ruuna kokeili peruuttaa, minä olin takana muistuttamassa, et väärä suunta ja edestä olikin niin hyvin kiinni, ettei todellakaan päässyt mihinkään! Siinä se sitten seistä nökötti. Laitoin väliseinän + takapuomin ja luukut kiinni. Aluks Papu meinas kuopia ja rymistellä, mut odoteltiin siinä ja annettiin sen rauhoittua. Kun se oli aikansa seissyt, aukaisin luukut. Pienen neuvonpidon jälkeen todettiin, että pidetään edestä kiinni ja avataan takapuomi ensin. Että sille menee kalloon se, että sieltä ei rynnätä ulos heti kun puomi aukeaa. Ja tämä on edelleen se asia, mikä mun mielestä on turvallisuusriski!! Yksin en tätä näin tekisi. Papu kuitenkin odotti hienosti ja pääsi ulos.

Isäntä kävi talutteleen sitä ja syöttään nurmikolla ja sitten uudelleen. Traileriin menemisessä ruuna rupes vähän jullitteleen vastaan, vähän turhan vauhdikasta oli meno ja sitte poikitettiin. Lastattiin se kaikenkaikkiaan neljä kertaa, eikä se enää ekan kerran jälkeen yrittänyt irti. Paitsi viimeisellä kerralla ulostullessa. Ajattelin fiksuna avata väliseinän, että on hyvin tilaa tulla ulos. Vaan se sai ruunan kuvittelemaan, et nyt pääsee pois ja se rupes resuaan. Naruriimu + köysi + traileri kesti ja ruuna nöyrtyi odottamaan. Takasilta vähän taipui, mutta menee onneksi hyvin kiinni eikä käytössä ole ongelmaa. Ja jossain vaiheessa toinen takalamppu rikkoontui, tai siis se suojalasi siitä. Papu pääsi takaisin laitumelle, isäntä tarkisti trailerin vahingot ja sit mietittiin. Totesin, että tässä vaiheessa en lähde yksin näyttelyyn, että jos isäntä ei pääse lähtemään mukaan, ei lähde Papukaan. Onneksi aikataulut on sellaiset, et pitäis ehtiä hyvin ennen navettaa takaisin kotia.

Kymmeneltä lähdin vesiastioiden kanssa talliin. Hain ens Thalikin sisälle ja sit Papun, joka sai jäädä käytävälle. Pesin sen Tallipojan shamppoolla. Papu kyllä tykkäsi, aluks oli vähän et täh?? mutta sitten nautti! Jopa pään pesu sujui hienosti! Lopuksi se piti päätä ihan alhaalla, että sai pestyä hyvin ;) Pesin myös hännän, saapi nähdä millainen se on aamulla :lol: Sitten huuhtelut, Vetrolin Shinet ja loimitus. Jalat menin vielä läpi tiskiaineen kanssa ja kävin ulkona letkulla huuhtelemassa ne. Lopuks ruokinta.

3.6.2011 Kirjoittanut | kesäkuu 2011 | , | 10 kommenttia

2.6.2011 torstai

Aamulla seiskalta hepat ulos ja heinää. Tarhan portti oli kyl auki laitumelle, sinnehän ne heti lähtikin!

Päivällä Merja tuli meille! Kahviteltiin ensin ja lähdettiin sitten lastaustreeneihin.
Hain Papun laitumelta ja käytiin trailerissa taluttamalla ja lähettämällä. Yritettiin sitten keksiä, miten saatais se seisoon siellä autossa edes jonkin aikaa. Että saa sen takapuominkin joskus kiinni. Vaan ei. Saatiin aikaseksi niskoitteleva pikkukakara, joka ryykäs sivuille, hyppi pystyyn ja kaikkea siltä väliltä. Sitten se keksi lehmät. Voi elämä, että voi hevosta pelottaa… Lopulta totesin, et käydään pienellä juoksutusreissulla, et se rauhoittuu. No ruunahan peruutti koko matkan pihasta laitumelle – ei voinu kääntää selkää lehmille :roll: Juoksuttelin tarhassa jonkin aikaa, no ainaki mulle tuli hiki ;) Sitten taas ja uudestaan. Vaan pari askelta tarhalta pihaan päin, niin taas huomattiin lehmät. Papu ei voinu keskittyä mihinkään muuhun, joten todettiin, että turvallisinta lie unohtaa lastaus nyt, kun lehmät on ulkona..  Kiitos paljon Merjalle avusta, harmi että tuo jästipää ei ottanut onkeensa mistään…

Illalla pikkuhoitaja oli käymässä ja siivosi karsinat! Kiitos siitä :)

Illalla menin kymmeneltä pihalle, hain ensin Thalikin talliin ja sitten Papun kanssa taas traileritreeniä. Ensin se meinas, ettei se tuu traikkuun, mutta kun se vähän ajattelin, niin rupes se tuleen :P Mutta kun ei, niin ei – se ei suostu seisomaan trailerissa kuin hetken verran. Ihan sama mitä yritti. Lastailin myös oikeaan laitaan (tähän asti lastattu vain “tien puolelle”), sinne sen saikin paljon helpommin ja rauhallisemmin. Mutta ei se sinnekään jäänyt kuin jotain viideksi sekunniksi :( Lopulta mentiin sisälle, ulos, sisälle, ulos, sisälle jne. Välillä käytiin tarhassa juoksemassa ja sitten takaisin trailerille.  Sitten ei enää itse jaksanut, lopetettiin siihen. Vein Papun talliin ja ruokin hepat ja puput. Kävin hakemassa autosta avaimet ja totesin, että kello on puoli kaksitoista… :roll:

3.6.2011 Kirjoittanut | kesäkuu 2011 | , , , | Jätä kommentti

31.5.2011 tiistai

Ihan hullua, on jo viimeinen päivä :o
Aamulla heppojen hoito ulos + heinät.
Navetalla jouduinkin ex tempore hoitaan lypsystä lopun puolikkaan, kun eläinlääkäri tuli piikittämään halvaantunutta Tamaraa. Hiki tuli, mut sainpas lypsettyä kaikki, levitettyä purut parsiin jne jne :lol:

Päivällä kävin päästämässä hevoset laitumelle.
Lehmätkin pääsi tänään ekaa kertaa!!
Siivosin karsinat ja kanihäkit. Rasvasin Papun lilapehmusteiset suitset. Niin ja kiillotustahnalla puhdistin oliivit!

Illalla sitten kymmenen jälkeen auto trailerin eteen taas ja hakemaan Thalikia. Hevoset oli koko päivän toisessa päässä. Luulin ensin, että sen takia, et siellä tuuli eikä ollut itikoita. Kun niiden lempparipaikka talon lähellä on hyvin suojainen eli siinä on öttiäisiä! Hepat vaan ei meinannu tulla tarhan puolelle, piti mennä tarhan portille kuikuilemaan, ennenkuin tulivat. Hoksasin sitten, et ne varmaan näki/kuuli päivällä lehmät laitumella, joten… ;)
Laitoin Thalikin traileriin syömään hetkeksi. Otin ulos ja laitoin vielä takaisin, sitten talliin.

Papulle otin mukaan suitset ja juoksutuspiiskan. No se oli alkuun ihan hösellyksissä, ei antanu laittaa suitsiakaan – joten juoksemaan! Jonkin ajan päästä se oli sen verran rauhoittunut, että sai laittaa suitset päähän. Nuo ohuet oliivit oli oikea valinta kuolaimiksi!! Sitten taas juoksemaan! Oli aika säpäkkää poikaa, välillä yritettiin tehdä väistöharjoituksia, mut toisella puolella se lähti aina livohkaan – joten töihin taas ja juoksemaan! Lopulta se oli kuulolla, teki harjoitukset. Otin suitset pois ja laitoin naruriimun tilalle, sitten traileria ja pihaa kohti. Rymisteli lähettämättä traileriin, väliseinä paikallaan. Luulin, ettei se mahdu sinne, sen verta meni leveästi :o Sitten talutin edeltä sen sinne, niin näin, että mahtuu se! Meni vissiin jotenki reunaa pitkin vaan. Papulla oli jotenki vielä ihan pää sekaisin, joten vein sen takaisin tarhaan juoksemaan. Tällainen peli ei vetele, ruunaseni!! En tiedä, kummalla oli enempi hiki, mutta juoksutuksen jälkeen taas trailerille! Välillä se jumitti kuin muuli, mutta sain sen hienosti pari kertaa lähettämättä traileriin ja niin, että se jäi odottamaan!!

Papulla näkyi olevan taika tuossa etupuomissa! Kun etupuomi oli auki, se oli vähän sellainen ryykääjä taakse. Kun etupuoli oli kiinni, se meni autoon lähettämällä ja JÄI sinne! En uskaltanut kuitenkaan yksin laittaa takapuomia kiinni, pyysin ulos, lähetin vielä kerran sisälle ja pyysin ulos. Sitten talliin! Annoin iltaruoat ja lähdin siirtämään trailerin ja auton paikoilleen. Pupuille viel ruoat ja sitten käyttämään koirat viel pihalla… Pääsinhän mä jo puoli kahdeltatoista sitten sisälle, hiphei :roll:

1.6.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , , , , | 5 kommenttia

30.5.2011 maanantai

Meinasinpas nukkua aamulla pommiin.. Eihän musta olis enää kellokortin käyttäjäksi, kun en pääse aamuisin ylös :lol: Tosin varmaan auttaisi, jos pääsisi aikanaan nukkumaan illalla…
Seitsemältä hevoset ulos + heinät. Vielä ihan kiva ilma.

Päivällä kävin päästämässä hevoset laitumen puolelle, tuuleskelee. Pesin ens auton ja siivosin sisältä, sitten karsinoiden kimppuun. Laitoin myös vedet ja iltaheinät valmiiksi. Pupusille hain taas vihreää syötävää :D
Sitten alkoi satamaan vettä. Ei onneksi jatkuvasti, vaan sellaisia kuuroja tuli.

Illalla käytiin Nellin kans Me&I-vaatekutsuilla :)

Kymmeneltä nappasin porkkanoita taskuun ja lähdin ulos. Tallissa muistin, että suitset on sisällä, joten palasin takaisin hakemaan niitä. Tallissa muistin, että avaimetkin on vielä sisällä, joten :lol: Siirsin auton trailerin eteen ja luukut auki. Hain ensin Thalikin tarhasta (taas pollet tuli kilpaa portille, äitin kultsit :) ). Se meni kyllä suorilta kyytiin, mutta peruutti hetken päästä pois. Pyysin sen sitten uudelleen kyytiin (lähettämällä) ja laitoin takapuomin kiinni. Odotin, että se söi rauhassa kivennäiset ja päästin sitten ulos. Thalikissa ehdoton plussa on se, että kun takapuomi on kiinni, niin se ei ryykää läpi siitä, vaan kokeilee nätisti. Kun se huomaa puomin olevan kiinni, se ei paina väkisin sitä vasten, vaan on nätisti autossa! Siis traikussa :P

Thalik talliin ja Papun tykö. Laitoin sille ensin suitset päähän – ekaa kertaa ne hienot violettipehmusteiset!! Kuolaimina oli paksut nivelet. Papun tinkeripää osoitti taas hauskan kokonsa:
- cob-kokoiset suitset: sopivat, on säätövaraa molempiin suuntiin
- cob-kokoinen turparemmi: justiin ja justiin yletti ensimmäiseen reikään kiinni :roll:
- cob-kokoinen kaksoisturpis: ei ongelmaa, kiinni meni :P
Paksut niveletkään ei näyttänyt oikein olevan pojan mieleen, huomenna kokeillaan sitten ohuita oliiveja. Juoksutin hetken aikaa irtona, sitten suitset pois ja naruriimu tilalle.

Traileriin jätkä käveli melkein suoraan, mutta tuli myöskin hyvin nopeaa pois sieltä. Sitten sille iski muuli-vaihe, ei tullut siltaa pidemmälle. Olin aivan ihmeissäni, että miten hemmettiä mä nyt teen :o Tulin sitten ulos, avasin väliseinän ja talutin taas sisälle. No ruuna kävelikin mun sivusta ohi ja traileriin, herkkukipolle porkkanoita syömään! Pyysin ulos, lähetin takaisin sisälle. Sinne meni! Pyysin vielä ulos ja riskillä vielä kerran lähetin sisälle – sinne meni :D Viime viikollahan tämä ei onnistunut millään, ihan kuin sillä olisi nyt naksahtanut päässä jotain :lol: Muistaakseni Terhikin treenas tätä traikkuun lähettämistä sillon? Huomenna katotaan sitten, jos väliseinä on kiinni, että meneekö vielä. Sitten vois ruveta laittaa sitä takapuomiakin kiinni… Tässä loppuu kohta päivät kesken :o

Vein Papunkin talliin ja ruokin hevoset. Kävin sillä aikaa viemässä trailerin paikalleen, auton talliin ja tulin vielä kanit ruokkimaan.

30.5.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , , | 2 kommenttia

28.5.2011 lauantai

Aamuyöllä oli satanut tosi paljon, mutta kun itse heräsin, ei satanut. Hevoset ulos heinien kanssa, eivät vielä tänäänkään päässeet suoraan laitumelle :P

Päivällä kävin päästämässä hepat sitten laitsan puolelle. Siivosin karsinat ja kanien vessat, laitoin iltaheinät ja ruoat valmiiksi, niin ja vedet.
Iltapäivällä jätin taas auton odottamaan trailerin tykö!
Olis ollut kiva käydä tänään katsomassa tapahtumaa “Shettikset Särkillä”, mutta tämä sadeilma vähän jätti homman siihen :( Ja kun mitään listoja ei löytynyt netistä, niin ei tohtinut ottaa sitä riskiä, ettei siellä sitten olisikaan sakkia..
Tosiaan tänään on satanut, paistanut, satanut, ollut satamatta jne.

Pojat 28.5.2011

Pojat 28.5.2011

Illalla kymmenen aikaan traileri auton perään ja ensin Thalik laitumelta. Se tuli suorilta autoon syömään, fiksu jätkä! Kyllä se tietää ettei mihinkään lähdetä :lol: Sitten Papun vuoro, sekin tuli melkein suorilta autoon, tosin se peruuttaa pois turhan pian. Käytiin muutaman kerran autossa, sitten talliin ja iltaruoille!

28.5.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , | Jätä kommentti

27.5.2011 perjantai

Aamulla jotenki oli vähän vilpoisen oloista, mut ennen seiskaa oli kuitenkin +4 astetta. Hoidin hepat ulos heinineen ja menin navetalle. Isäntä sitten sano, et oli ollu pakkasta ennen kuutta ja ruohokin kuurassa :o
Siirsin vasikoita karsinoihin, ensin kolme lehmävasikkaa, sitten kaks sonnia ja lopuks isännän avustuksella kaks pienintä (Ilona & Inkivääri) isoon karsinaan! Pääsivät pikkukarsinoista pois, mahtuu hyppäämään kunnolla :D

Päivällä siivosin karsinat ja hain puruja. Siivosin myös kanihäkit. Laitoin hevosille heinät ja vedet valmiiksi, kuten myös kaneille. Niin ja iltaruoat kuppeihin odottamaan. Puoli yhden aikaan kävin päästämässä hevoset laitumelle ja vaihtamassa niille vedet ulos.

Illalla vähän sateli vettä, välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän. Olin jättänyt päivällä auton trailerin tykö odottamaan (käytiin Nellin kanssa 1-vuotiskuvassa Toholammilla). Isäntä arveli, että noinkohan lähden sateessa lastaamaan, mutta höpsistä, tottakai lähdin! On mulla sentään sateenpitävät vaatteet ja silleen :lol: Pääsin jo kymmentä ennen pihalle, laitoin ens traikun auton perään ja kävin aukaiseen ovet. Hain ensin Thalikin tarhasta, ajattelin käyttää sitäkin autossa ;) Tai no siis traikussa! Se varmaan 10 sekuntia odotti sillalla ja tuli sitten kyytille ihan normaalisti, eikä rynninyt ulos niinkuin joskus tekee. Hyvä Thalik 8-)

Kävin viemässä Thalikin talliin ja hain vuorostaan Papun. Tänään en tehnyt sen kanssa ensin talutusharjoituksia, vaan mentiin jalkapesun kautta trailerille. Otin heti saman tyylin, millä sain sen eilen tulemaan. Eli herkkuvadin kanssa menin edellä! Tulihan se! Vielä sillä meinaa olla kiire ulos, ettei malttais jäädä odottamaan traileriin, vaikka ruokaakin on, mutta sain sentään ite pyydettyä sen ulos. Käytiin kolme kertaa sisällä, sitten laitettiin yhdessä luukut kiinni ja mentiin talliin! Tämä ilta valoi paljon enemmän uskoa kuin eilinen :) Tuo massa vähän hirvittää kuitenkin ;) Ruokinta.

Kävin vielä katsomassa, että toimiiko trailerin valot. Muuten toimi, mutta vilkut ei :roll: Isännälle taas vilkaisemista! Niin ja yks sivuvalo, jonka isäntä ite teki, kun traikku ostettiin, oli rikki :( Tosin se johtui siitä, et se oli näemmä korjattu teipillä.. Appiukko peruutti siihen traktorin pari vuotta sitten ja korjas lamput siltä puolelta. Huomasin vasta nyt, että tuo sivuvalo oli jätetty noin, oli vain kasattu teipillä. Eli isäntä saa korjata senkin! Laitoin traikun omalle paikalleen, siirsin auton talliin ja lähdin sisälle. Josko ehtis nukkumaankin joskus :P

27.5.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , | Jätä kommentti

26.5.2011 torstai

Vera-pumimummo tänään 14 vuotta 8-)
Veran kanssa harjoituskisoissa 15.9.2005

Aamulla kävin ens laittaan väliportin kiinni, eli hepat taas pelkästään tarhan puolelle syömään kuivia heiniä.

Yhdeltä kävin aukaisemassa portin laitumen puolelle. Siivosin karsinat. Tosin olin melkein navetalla menossa kun Nelli rupes itkemään – jätin kottikset siihen ja juoksin täysiä takaisin :lol: Nelli varmaan unissaan itkeskeli, kun oli jo unessa taas! Menin takaisin ulos, niin isäntä toi kottikärryjä tullessaan navetalta. Vähän nauroi mulle, totes vaan, että onneks en ollut just tietä ollut ylittämässä kun Nelli rupes itkeen – olisin kuulemma jättänyt kottikset keskelle tietä samalla sekunnilla :lol:
Kävin taas keräämässä pupuille ruohoa ja muutaman voikukan :D

Vähän ennen kymmentä pääsin pihalle. Hain ens Passatin tallista ja laitoin trailerin sen perään. Sit hain sinne vatiin herkkuja valmiiks ja menin hakeen hevosia. Nyt ne tuli ite tarhaan ja portille – kun olivat eilen tajunnu sen asian ;) Itseasiassa loppumatkan tulivat kilpaa, onni on hevoset, jotka tulee tykö kun pyydetään :) Vein Thalikin suoraan talliin, sen ei tarvi treenata (ettei mee koko yötä…).

Papun kans tehtiin ens tarhassa maastakäsin harjoituksia, sitten siirryttiin pihalle trailerin kimppuun. Yritin ensin taluttaa sitä sisälle, ei auttanut. Juntti laittoi käsijarrun päälle lastaussillalle eikä siinä auta kenenkään voimat ;) Eikä kyl houkuttelukaan! Sitten kokeilin sitä tekniikkaa, et laitoin liinan pystypalkin kauttaa, toinen pää riimuun kiinni ja toinen pää mulla. Silleen vedin hiljalleen sitä. Se tuntui jo olevan hirmu hyvä idea, mutta ei sitten kuitenkaan. Seuraavaks menin herkkuvadin kanssa ja sen kans Papu tuli ihan hyvin perille asti! Sain jopa itse pyytää sen ulos, sitten käytiin ulkona vähän kävelemässä. Ja uudelleen. Tuli kyllä autossa käymässä, mut en saanut suostuteltua sitä pysyyn autossa sen aikaa, et olisin ite ehtiny peruuttaa sen ulos. Joten vielä kerran!

Sitten pääsi Papukin talliin ja syömään. Kävin siirtämässä traikun paikalleen ja auton talliin ja tulin viel ruokkiin kanit.
Sit rupes hirvittään kaikki kuljetusasiat.. Mun pitäis yksin lähteä liikenteeseen, iso hevonen kyytillä jne jne. Eikä vähiten nämä Jonnan kokemuksetkaan auta asiaa ;)

26.5.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , | 4 kommenttia

22.5.2011 sunnuntai

Tuntuu niin hullulta kirjoittaa sunnuntai, kun oon elänyt tänään maanantaita :lol:
Aamulla hepat ulos heinineen seiskan aikaan.

Puoliltapäivin kävin siirtämässä nurmikkoaitausta vähän toiseen suuntaan ja päästin hevoset siistimishommiin ;) Laskin samalla vedet hevosille, kyllä se onkin mukavaa suoraan letkulla päästää!! Siivosin karsinat, vaikka uhkasin, et olen auringossa koko sen ajan ku Nelli nukkuu ;) Kävin laittaan lehmien aitaukseen loput muovitolpat, leikkasin muovinauhoja laitettavaks lankoihin, ripustin pyykkiä ja kaikenlaista. Hepat sai olla taas koko päivän nurtsilla – tosin tälle päivää sattui vähemmän syötävää kuin eiliselle!

Tosi nätti ilma ollut, tosin vähän tuuleskelee liikaa tänäänkin… Mutta +20 astetta ja melkein koko ajan aurinkoa, ihanaa :) Ja ihanaa varsinkin, kun ei tarvi pelätä rintatulehdusta niinkuin viime kesänä – eli saa olla t-paidalla huoletta ;)

Seitsemän jälkeen kävin viemässä hevoset tarhan puolelle. Tänään meni vielä helpommin kuin eilen – kävelin heinien kans tarhaan, niin hevoset tuli perässä :D

Illalla pääsin jo kymmeneltä tallille, laskin hevosille vedet ja hain Thalikin sisälle, harjasin sen tallin edessä. Nappasin suitset mukaan, laitoin ne Papulle päähän ja juoksutin hetken. Otettiin myös seuraamista, väistöjä yms. Otin siinä ohimennen kännykällä vähän videokuvaa, ylhäällä tuotos :P Sitten Papukin sisälle, harjaus ja lopuks kaikkien ruokinta.

22.5.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , | 2 kommenttia

6.5.2011 perjantai

Aamulla taas ennen seiskaa ponit pihalle heinineen.
Navetalta tullessa kävin vielä kiertämässä tarhan, ettei siellä ole kiviä / aitatolpanpätkiä (joita Papu ystävällisesti on talven aikana silpunnut, siis muovitolppia ;) ).

Nellin kummitäti Merja tuli meille aamupäivällä :) Juteltiin siinä pikaisesti kuulumiset ja kerroin, mitä Nellille annetaan ruoaksi, vaihdoin ratsastuskamppeet päälle ja hipsasin ulos! Kannoin ratsastusvarusteet (western) tarhalle ja otin Papun sieltä ja vein talliin syömään heiniä (ja kuuntelemaan YleX:ää). Harjasin Thalikin ja juuri, kun olin satuloimassa, Mervi tulikin! Eli Mervi tuli pitämään meille lännenvalmennusta :) Hänellä itsellään on kaksi quarteria ja monenmoisista hevosista koulutuskokemusta!

Mervi kiipesi ensin selkään ja kokeili vähän käynnissä, että onko Thalikilla muistissa nuoruusajan länkkäritaitoja. Meinasi, että ei ole :P Joten tiesimme ottaa ihan alkeista valmennuksen! Ensin kerrattiin länkkäriapuja, että miten ne pohkeet ym. käytetään. Eli nyt pitäis saada sitten meikäläinenkin oppimaan uudet säännöt :lol: Ja samalla hoksattiin, miksi Thalik oli alkuun kouluratsastuksessa NIIIIIIIN nahkea – koska länkkärissä pitkä pohkeenpainallus meinaa kokoamista ja lisää hidastusta jne.

Kiipesin itse selkään ja aloitettiin käynnistä. Haettiin oikeaa muotoa ja siellä pysymistä. Pysähdyksiä. Siitä siirryttiin neliönmuotoiselle uralle, jossa voitiin harjoitella kääntämistä. Itselläni alkuun meinasi sisäohja olla vetämässä tai kädet eri tasolla, mutta hiljalleen ne rupes ehkä toimimaan :lol: Tarkoituksena on siis kääntää hevonen pelkästään koskemalla ohjalla kaulaan ja tarvittaessa auttaa pohkeella. Liikkeelle lähtiessä hevosta “taputetaan” pohkeilla. Tasainen pohkeiden painallus taas tarkoittaa, että hevosen pitää mennä paremmin muotoon. Pysähtäessä jalat siirrettiin irti ja eteen ja ääniapu “whoa”. Tuli ihan hyviä pysähdyksiä, joissain jouduttiin peruttamaankin. Eli jos pysähdys ei tule ajoissa, niin pysähdyksen jälkeen peruutetaan. Ja jos pysähdys tulee ajoissa, hevonen saa hetken seistä :) Liikkeelle lähtiessä hevonen haettiin ensin oikeaan muotoon, jonka jälkeen vasta käynti. Tai ravi.

Otettiin myös avotaivutuksen kaltaisia harjoituksia. Hevonen meni isolla ympyrällä ja sen päätä käännettiin sisä- tai ulkopuolelle ohjien ja pohjeavun kanssa. Sisäohja nosti ylöspäin ja pyysi hevosta taipumaan sisällepäin ja ulko-ohjalla pyydettiin samalla pysymään alhaalla ja myötäämään, menemään pehmeästi. Tätä tehtiin käynnissä ja ravissa. Thalik tarjosi paljon “kouluratsun muotoa”, mutta kyllä sieltä hienosti rupes löytymään se länkkäri-Thalik :D Ja varsinkin kun siirryttiin uudelleen raviin, niin se kulki jo paljon rennommin ja paremmin!

Otettiin myös laukkaa :D Vasempaan kierrokseen sain paljon paremmin ruunan kulkemaan, kun olin paljon nopeampi myötäämään! Oikeaan kierrokseen en ole yhtä nopea (huomattu myös koulutunneilla!!), ja siihen suuntaan oli vähän sähäkämpi poni ;) Eli Thalikin mielestä olis ollut kivempi vain laukkailla vähän kovempaa ja jotain muuta kuin muodossa! Tosin saatiin ihan kivoja pätkiä :) Oli ihan kiva, että otettiin laukkaakin heti ekalla kerralla, vaikka arvelin, ettei niin tehdä! Sain hyvät vinkit, miten ratsastaa sitä oikeaan suuntaan!

Ihan lopussa Merja ja Nellikin tuli katsomaan!
Ihmeen hyvin sitä itse jaksoi ratsastaa, tosin hiki tuli :lol: Ja hyvin jaksoi myös Thalik, tosi hyvin :) Mervi osasi hyvin neuvoa, mitä pitää tehdä ja mitä tekee väärin. Ja tosi hyvä oli, että neuvoi koko ajan: milloin myödätä, milloin taas pyytää parempaan muotoon jne. Näin saa itse vähän paremmin tuntumaa, kun tietää heti samantien, milloin hevonen menee hyvin ja milloin sitä pitää taas pyytää paremmaksi! Pitkä matka tässä vielä on edessä, mutta hienoa oli, että Thalik kyllä väläytteli taitojaan :D Selvästi sellaisia pieniä muistikuvia sille tuli, että mikä on homman nimi 8-)

Riisuin ruunan varusteista ja harjasin. Sit hain Papunkin takaisin tarhaan ja raijasin romppeet takas talliin!

Iltapäivällä käytiin sitten Nellin kanssa viemässä hevosille päiväheinät ja täyttämässä vesiastia.

Kymmenen jälkeen tallihommien kimppuun, mä oon vähän yöeläjä näemmä nykyään ;) Karsinoiden siivous ja ruokien laitto. Hain Thalikin sisälle, otin juoksutuspiiskan ja menin juoksuttamaan Papua. Se oli näemmä jo vähän enimmät puhtinsa juossut Thalikin kanssa, mutta jotain sieltä irtosi. Sitten otettiin irrallaan harjoituksia, seuraamista, pysähdyksiä, väistöjä. Nostelin myös jalat ja Papu seisoi nätisti keskellä tarhaa :) Jos joku olis nähnyt sen ekan vuolemisen täällä, ei olis nyt uskonut silmiään :lol: Papu on fiksu poika! Lopuksi sitten hiiiiiiienojen treenien jälkeen heppa tallia kohti, pihassa harjasin sen vielä. Sitten koko lauman ruokinta.

6.5.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , , , , | 10 kommenttia

1.5.2011 sunnuntai

Hauskaa Vappua kaikille :)

Tänään oli taas normaali aamu, tosin minä väsyneenä venyin ja vonuin ja vasta seitsemältä vein hevoset pihalle heinineen :lol:

Päivällä käytiin perinteisellä (eli jo toista kertaa ;) ) vappulounaalla Kalajoella Lokkilinnassa. Ei ihan yhtä hyvät ruoat ollut kuin viime vuonna, mutta ainahan sitä mielellään syö muutakin kuin itse tehtyä ruokaa :P
Iltapäivällä sitten nakkaamassa hevosille päiväheinät.
Vähän piskotteli vettä, mutta ei sen ihmeempää. Facebookin mukaan kavereilla on tullut räntää ja luntakin :o

Puoli kahdeksalta lähdin vauhdilla siivoamaan karsinoita, että ehtii ennen sitä kamalaa keliä ottamaan hevoset talliin! Noh, ei meillä tullut kuin vähän vettä, mutta ei muuta! Toin ensin Thalikin talliin ja harjasin sen. Sitten juoksutin hetken Papua irtona ja treenasin sen kanssa maastakäsin. Pappis-poika toimi niin tositosi hienosti :)

Sitten myös Papun hoito talliin, harjaus ja kavioiden puhdistus. Hienosti se osaa seistä käytävällä irrallaan jo!
Lopuks koko lauman ruokinta.

1.5.2011 Kirjoittanut | toukokuu 2011 | , | 2 kommenttia

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.