4.6.2011 lauantai
Pelätty, jännitetty, odotettu näyttelypäivä… ![]()
Aamulla seitsemältä ottaan Papulta loimi pois ja päästämään hevoset ulos. Eipä niitä viitsi sisälläkään pitää näyttelyn takia eikä Papua loimittaa, liian lämmintä siihen. Ei auttanut kuin toivoa, ettei se sotki itseään
Yhdeltätoista rupesin keräämään kamppeita kasaan (siis lähinnä Nellille!) ja meidän pikkuhoitajakin tuli. Isäntä teki pikaremonttia trailerille (miten niin viime tinkaan??), vilkkuja katsoi läpi ja sen sellaista. Lastasin ens Nellin tavarat autoon, sitten katsottiin pikaisesti myös Papulle tavarat mukaan. Onneks tuo Horzen iso harjapakki on niin tilava, että sinne sai kaikki muut paitsi kypärän
Eipä sitä paljoa mukaan tarvinut: suitset, naru, Vetrolin Shine, pari harjaa, kypärä. Suitsissa oli hopeiset soljet ja hopeinen oliivikuolain, joten narun valitseminen mietitytti hetken
Mulla on kaks ketjuriimunnarua (toinen yhdellä ja toinen kahdella ketjulla), mutta molemmat on messinginväriset! Joten vahingossa käteen sattui hopeinen ketju, joten otin Papun lila-harmaan salmiakkinarun ja laitoin ketjun siihen
Hevoset oli jo odotellut hyvän ajan portilla, kun Janne rokas traileria. Hassuja heppoja
Hain Papun sieltä naruriimulla ja toin sen pihaan. Onneks traileri oli sellaisessa kohdassa, ettei lehmiä näkynyt paljoa pihaan
Annoin Papun isännälle, joka talutti ruunan traileriin. Pari kertaa poikitti sillalle, sitten käveli kiltisti sisälle eikä yrittänytkään peruuttaa ulos! Laitoin väliseinän ja takapuomin kiinni sekä nostin takasillan. Pikkuhoitaja sai viihdyttää Papua vielä pienen hetken tuoreella ruoholla ja voikukilla, sitten lähdettiin liikenteeseen!
Ylivieskan ravirata oli näyttelypaikkana, saavuttiin sinne hyvissä ajoin. Tosin alkuun vähän jännitettiin, että oliko aikatauluarviossa joku virhe, mutta kehät oli ehkä vähän myöhässä, joten ei mitään paniikkia! Kävin ilmoittamassa Papun, saatiin hieno “kesä-ämpäri”, siinä oli kukkatarroja ja hevosen virallinen nimi – niin ja se oli täynnä leipää!! Yritän muistaa ottaa kuvan siitä tänne, tuli mieleen, että se jäi traileriin
Otettiin Papu trailerista ulos, isäntä viihdytti ruunaa sen aikaa, että otin Nellin ulos autosta. Mun äiti oli pikkuneidin hoitajana näyttelyn ajan, sai itse keskittyä hevoseen! Papu tuli trailerista ulos vähän vauhdilla, oli kai kiire katsoon hevosten touhuja! Harjasin vähän ruunaa, sillä oli takasessa vähän kakkaa, mut ei voi mitään. Papu oli vähän levoton, mutta rauhoittui se onneksi. Laitoin suitset päähän ja ajattelin lähteä taluttelemaan poitsua, kun vastaan tuli kaksi tuttua henkilöä
Papun entiset omistaja Terhi ja Raine! Kaikista hauskinta oli, että mulla oli ollut pari päivää sellainen tunne, että ovatkohan tulossa katsomaan!! Olipa juttukaveria päiväksi, ei tullut muuten pitkäksi aika
Kehässä oli kaksi suoraa ja sen reunoilla oli pätkiä aitaa ja niiden välissä sellaista mukavaa leveää, lepattavaa nauhaa
Tuuli oli aika kova ja yltyi vaan, mutta onneksi meidän luokan ensimmäisen hevosen aikana järjestäjät keräs sen pois! Ensin muun rotuisten luokka kävi kävelemässä peräkanaa kehässä, sitten mentiin yksi kerrallaan. Käyntiä, seis tuomarin eteen, käyntiä, ravia ja vielä tuomareiden eteen. Tuomareinahan oli ihan viralliset *laitan nimet kun muistan…* Papu käyttäytyi ihan hienosti kehässä, päällä meinas välillä vähän vekslata seistessä, mutta muuten ok. Ravissa oli tosi hyvä, emäntä olis varmaan voinu yrittää päästä kovempaakin
Hyvin hidasti ja kääntyi.

Papuhan kisasi luokassa viimeisenä, joten sitten mentiin lämmittelyalueelle jännittämään ![]()
Hevonen kerrallaan niitä meni sinne kehään, palkitsemiset aloitettiin viimeisestä. Mukana oli paljon hienoja puoliverisiä, joiden arvelin pärjäävän hyvin. Ja olihan myös yksi toinenkin tinkeri ja yks työheppa ja ja ja
Sitten kuulutettiin “Kolmanneksi numero 9, Variak’s Catháir” Jee
Hyvä me
Mentiin hakemaan hervottoman iso keltainen ruusuke sekä pokaali. No ehdittiin varmaan seistä minuutti huoltojoukkojen tykönä, kun meidät huudettiin takaisin, ruusuketta vaihtamaan. Luulin, että meille annettiin väärän värinen ruusuke, mutta toinen tuomari sanoi, että heitä rupes epäilyttään, et tuli virhe, kun tämä menestyi näin huonosti?! Whaaat? Toinen tuomari haki pokaalin ja sanoi, että mene takaisin tuonne odottamaan, saat kohta isomman. Olin hirmu tyytyväinen – tämähän tarkoitti sitä, että Papu tulee sittenkin kakkoseksi
Mutta jostain syystä sinne otettiin yksi tilasto kolmoseksi ja kun iso Trait du Nord-tamma palkittiin toisella ruusukkeella tajusin, että mehän voitettiin
Ei voi olla todellista
Eihän me ehditä nyt navettaankaan
No eihän se auttanut kuin mennä pöllästyneenä takaisin kehään hakemaan valtava punasävyinen ruusuke sekä pokaali. Ei oikein vieläkään meinannut tajuta! Papu sai kovat aplodit katsomosta, uskottava se on, että ruuna on hieno
muidenkin ku mun mielestä! Ensimmäiset sanat isännälle oli, et “Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa?” Vastaus oli, että “Joo, mä kuulin just..” Pidettiin pieni palaveri sitten ja tultiin siihen tulokseen, että Janne lähti meidän äitin autolla kotiin. Aikoi soittaa setänsä auttamaan lehmien sisällelaitossa, mutta se setä olikin tullut sitten vastaan autolla, joten oli laittanut yksin lehmät navettaan! Onneks oli ammut ollu kiltteinä ja menneet tosi hyvin

Siinä odotellessa rupes sadepilvet lähestymään, kerettiin juuri valjastuskatokseen suojaan, kun alkoi sataa ihan kaatamalla – tuulen kanssa. Papua ens vähän jännitti, kun peltikattoon ropisi ja muissakin katoksissa oli hevosia, mut suostui se lopulta seisomaan suojassa
Lopulta se tais nukahtaakin, kun rupesin silittään ruunaa niin se ihan säikähti!! Onneksi tuli vain yksi paha sadekuuro, sen ajan pidettiin vähän taukoa kehässäkin. Lopulta tuli BIS-kehän vuoro, meitä oli siellä suomenhevosvarsa, suomenhevosori, shettis, newforestponi ja lämppäri. Niin tosiaan, hevosethan sai pisteitä, jonka perusteella ne sijoitettiin. Pisteet tulee varmastikin ensi viikolla arvostelun kanssa! Eli niistä ei vielä enempää! Papu tuli BIS-kehässä lopulta neljänneksi, hieno poika
Palkinnoksi saatiin hieno kaularuusuke, iso pokaali ja 20 euron shekki! *mihin tämän rahan kanssa joutuu* Tosiaan BIS1 sai 300 euron shekin – osaako kukaan sanoa, onko muualla näin hyvät palkinnot
Kehästä käveltiin suoraan autolle, Papulta suitset pois, Terhi kävelytti ruunaa sen aikaa, että aukaisin traikun luukut. Rainelle lykäsin hanskat käteen, että laitappas Papu kyytiin
Ensin ruuna vähän jullitti, huomas et on eri lastaaja. Mutta sitten se tuli ihan ok kyytiin eikä ryykinyt mihinkään. Luukut kiinni ja poitsulle vähän herkkuja! Kiitos Rainelle ja Terhille avusta, kannustuksesta ja juttuseurasta
Kiva oli nähdä taas! Meidän pikkuhoitaja sai olla Papun riimun kantajana ja palkintojakin välillä raijata – välillä palkinnot oli Nellillä rattaissa. Siitä olis kyl pitäny ottaa kuva, oli niin hyvän näköinen, ku kaks pokaalia ja kaks ruusuketta rattaissa pikkuneidin sylissä – oli aika leuhkan näköinen taapero
Pakkauduttiin autoon ja lähdettiin kotia kohti!

Kotona sit piti vähän miettiä Papun autosta purkua, et miten se hoidetaan. Meitä kun oli minä, pikkuhoitaja ja mun äiti – joka pelkää hevosia
Aukaisin sitten ensimmäisenä Papun narun ja annoin pikkuhoitajalle, että pitää vähän kiinni siitä, sen verran mitä jaksaa. Sitten aukaisin takaluukun ja kävelin sillalle. Siinä vaiheessa Papu meinas, et aha, ulos. Mutta kun puomi painoi takaa, niin se käveli samantien takaisin edemmäs ja jäi sinne seisomaan. Hyvä Papu!!! Sanoin pikkuhoitajalle, että nyt saat päästää narusta irti, että avaan takapuomin. Papu jäikin seisomaan traikkuun! Tosi hyvä! Käskin sitten pikkuhoitajan vähän maiskuttaa sieltä edestä, niin ruuna lähti peruttamaan ulos – ja ihan rauhallisesti! Nappasin narusta kiinni ja talutin sen Thalikin tykö laitumelle! Oli ollut ikävä
Aluks Papu vaan ei tajunnut lähteä tarhasta laitsan puolelle, mutta lopulta ne meni peräkanaa siellä! Traikussa ei ollut siivottavaa, joten heitin luukut kiinni ja lähdettiin sisälle katsomaan vähän ruokaa itsekullekin.

Myöhemmin kävin siirtämässä trailerin paikalleen ja viemässä hevosen tavarat talliin. Ja heittämässä pikkuhoitajan kotiin!
Jahka vähän kasvaa, niin tohtii antaa hevostakin pideltäväksi, eikä tarvi pelkkiä tavaroita kuljetella
Illalla olin aivan varma, et meillä jää nyt ekaa kertaa hevoset yöksi laitumelle!
Lähdin vähän ennen puolta kahtatoista käyttään koirat ulkona. Siellä oli ihan törkeän kylmä
+8 astetta ja kylmä tuuli, huh huh. Enhän mä voinu hevosia ulos jättää… Ne laidunsi kyllä ihan rauhassa, ei varmasti kiusannu hyttysetkään
Pollet talliin heiniä syömään, onhan huomenna taas uusi ilta ja yö…

Papu luokkansa I, copyright Maarit & Vesa Pitkänen
Kuvia näyttelypäivältä:
http://univiidakko.kuvat.fi/kuvat/2011/Papu%20n%E4yttelyss%E4%204.6.2011/
Kiitos kuvista Jonna Haikola, Raine Färm, Tanja Ahola ja Maarit & Vesa Pitkänen

Papun palkintosaalis tältä päivää!
Papun luokan (muun rotuiset) tulokset:
1. Variak’s Catháir, irish cob
2. Noemy de Laigny, Trait du nord
3. Red Moonlight, tilasto
4. Irse, latvian sporthorse
5. Sweet Cinnamon, tilasto
6. Matrjoshka,
7. Lenzy, irish cob
8. Arabella II, tilasto

Papu BIS IV, copyright Raine Färm
BIS-tulokset:
BIS I Bazuun, newforest
BIS II Hilton Hurra, suomenhevonen
BIS III Tuomelan Turbo, shetlanninponi
BIS IV Variak’s Catháir, irish cob
BIS V Jalabert, lämminverinen
BIS VI Pramia, suomenhevonen

Tällaisen ämpärin (täynnä leipiä) jokainen osallistuja sai!
3.6.2011 perjantai
Aamulla heti seiskalta lastaamassa Papua.. Vaan ei mennyt kuin päivä pilalle. Se tulee traileriin, mutta ei ole siellä kuin hetken verran. Vein laitumelle ja Thalik perässä.
Päivällä karsinoiden ja pupuhäkkien siivous. Laitoin kaikkien iltaruoat valmiiksi ja jäneksille pulloihin vettä. Kävin vielä laskemassa hevosille vettä ulos.
Tänään oli kyllä melkoista tunnemyrskyä tuon lastausasian kanssa. Ensin oli syvä vitutus, sitten se muuttui valtavaksi pettymykseksi, joka purkautui itkuna. Kaikki ne taistelut Thalikin kans, kun viime kesänä naurettiin, että saa ruuna jäädä eläkkeelle, että kun uusi hevonen tulee, niin sen kans on sitten kiva kulkea, kun ei ole miettimistä lastauksen kanssa. No eipä
Tuota huomista mätsäriä on odotettu niin kauan ja kun kerrankin oli Nellillekin hoitaja hommattu. Tai silleen, et mun äiti tulee näyttelypaikalle Nelliä viihdyttämään. Vaikka eihän tämä nyt maailmanloppu ole, mutta kun sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa, ja koko paska meinaa tyssätä siihen, et perhanan koni ei halua seistä autossa ![]()
Iltapäivällä musta rupes jo tuntuun siltä, että en halua edes lähteä huomenna hevosen kans, meni autoon tai ei. Meni jotenkin niin maku koko hommasta. Isäntä ehdotti, että soitetaan naapurin mummo hoitaan Nelliä vähäksi aikaa illalla ja kokeillaan vielä lastata. Saa nähdä. Mä en jotenki jaksa uskoa, että se jästipää sinne autoon jäis, edelleenkään.
Vaan olinpas väärässä!! Naapurin mummo tuli Nelli vahtimaan ja me lähdettiin isännän kans lastaustreeneihin. Näytin ens pari kertaa, et Papu menee kyl traileriin, mut tulee pois sieltä. Sit isäntä halus kokeilla – sama homma. Kokeiltiin eri keinoja, sit mietittiin, et kai se on vain kokeiltava, et kestääkö traileri vai ei. Eli isäntä talutti Papun traikkuun ja kiepsautti äkkiä köyden etupuomin ympäri pari kertaa. Kerran ruuna kokeili peruuttaa, minä olin takana muistuttamassa, et väärä suunta ja edestä olikin niin hyvin kiinni, ettei todellakaan päässyt mihinkään! Siinä se sitten seistä nökötti. Laitoin väliseinän + takapuomin ja luukut kiinni. Aluks Papu meinas kuopia ja rymistellä, mut odoteltiin siinä ja annettiin sen rauhoittua. Kun se oli aikansa seissyt, aukaisin luukut. Pienen neuvonpidon jälkeen todettiin, että pidetään edestä kiinni ja avataan takapuomi ensin. Että sille menee kalloon se, että sieltä ei rynnätä ulos heti kun puomi aukeaa. Ja tämä on edelleen se asia, mikä mun mielestä on turvallisuusriski!! Yksin en tätä näin tekisi. Papu kuitenkin odotti hienosti ja pääsi ulos.
Isäntä kävi talutteleen sitä ja syöttään nurmikolla ja sitten uudelleen. Traileriin menemisessä ruuna rupes vähän jullitteleen vastaan, vähän turhan vauhdikasta oli meno ja sitte poikitettiin. Lastattiin se kaikenkaikkiaan neljä kertaa, eikä se enää ekan kerran jälkeen yrittänyt irti. Paitsi viimeisellä kerralla ulostullessa. Ajattelin fiksuna avata väliseinän, että on hyvin tilaa tulla ulos. Vaan se sai ruunan kuvittelemaan, et nyt pääsee pois ja se rupes resuaan. Naruriimu + köysi + traileri kesti ja ruuna nöyrtyi odottamaan. Takasilta vähän taipui, mutta menee onneksi hyvin kiinni eikä käytössä ole ongelmaa. Ja jossain vaiheessa toinen takalamppu rikkoontui, tai siis se suojalasi siitä. Papu pääsi takaisin laitumelle, isäntä tarkisti trailerin vahingot ja sit mietittiin. Totesin, että tässä vaiheessa en lähde yksin näyttelyyn, että jos isäntä ei pääse lähtemään mukaan, ei lähde Papukaan. Onneksi aikataulut on sellaiset, et pitäis ehtiä hyvin ennen navettaa takaisin kotia.
Kymmeneltä lähdin vesiastioiden kanssa talliin. Hain ens Thalikin sisälle ja sit Papun, joka sai jäädä käytävälle. Pesin sen Tallipojan shamppoolla. Papu kyllä tykkäsi, aluks oli vähän et täh?? mutta sitten nautti! Jopa pään pesu sujui hienosti! Lopuksi se piti päätä ihan alhaalla, että sai pestyä hyvin
Pesin myös hännän, saapi nähdä millainen se on aamulla
Sitten huuhtelut, Vetrolin Shinet ja loimitus. Jalat menin vielä läpi tiskiaineen kanssa ja kävin ulkona letkulla huuhtelemassa ne. Lopuks ruokinta.
2.6.2011 torstai
Aamulla seiskalta hepat ulos ja heinää. Tarhan portti oli kyl auki laitumelle, sinnehän ne heti lähtikin!
Päivällä Merja tuli meille! Kahviteltiin ensin ja lähdettiin sitten lastaustreeneihin.
Hain Papun laitumelta ja käytiin trailerissa taluttamalla ja lähettämällä. Yritettiin sitten keksiä, miten saatais se seisoon siellä autossa edes jonkin aikaa. Että saa sen takapuominkin joskus kiinni. Vaan ei. Saatiin aikaseksi niskoitteleva pikkukakara, joka ryykäs sivuille, hyppi pystyyn ja kaikkea siltä väliltä. Sitten se keksi lehmät. Voi elämä, että voi hevosta pelottaa… Lopulta totesin, et käydään pienellä juoksutusreissulla, et se rauhoittuu. No ruunahan peruutti koko matkan pihasta laitumelle – ei voinu kääntää selkää lehmille
Juoksuttelin tarhassa jonkin aikaa, no ainaki mulle tuli hiki
Sitten taas ja uudestaan. Vaan pari askelta tarhalta pihaan päin, niin taas huomattiin lehmät. Papu ei voinu keskittyä mihinkään muuhun, joten todettiin, että turvallisinta lie unohtaa lastaus nyt, kun lehmät on ulkona.. Kiitos paljon Merjalle avusta, harmi että tuo jästipää ei ottanut onkeensa mistään…
Illalla pikkuhoitaja oli käymässä ja siivosi karsinat! Kiitos siitä
Illalla menin kymmeneltä pihalle, hain ensin Thalikin talliin ja sitten Papun kanssa taas traileritreeniä. Ensin se meinas, ettei se tuu traikkuun, mutta kun se vähän ajattelin, niin rupes se tuleen
Mutta kun ei, niin ei – se ei suostu seisomaan trailerissa kuin hetken verran. Ihan sama mitä yritti. Lastailin myös oikeaan laitaan (tähän asti lastattu vain “tien puolelle”), sinne sen saikin paljon helpommin ja rauhallisemmin. Mutta ei se sinnekään jäänyt kuin jotain viideksi sekunniksi
Lopulta mentiin sisälle, ulos, sisälle, ulos, sisälle jne. Välillä käytiin tarhassa juoksemassa ja sitten takaisin trailerille. Sitten ei enää itse jaksanut, lopetettiin siihen. Vein Papun talliin ja ruokin hepat ja puput. Kävin hakemassa autosta avaimet ja totesin, että kello on puoli kaksitoista…
31.5.2011 tiistai
Ihan hullua, on jo viimeinen päivä ![]()
Aamulla heppojen hoito ulos + heinät.
Navetalla jouduinkin ex tempore hoitaan lypsystä lopun puolikkaan, kun eläinlääkäri tuli piikittämään halvaantunutta Tamaraa. Hiki tuli, mut sainpas lypsettyä kaikki, levitettyä purut parsiin jne jne :lol:
Päivällä kävin päästämässä hevoset laitumelle.
Lehmätkin pääsi tänään ekaa kertaa!!
Siivosin karsinat ja kanihäkit. Rasvasin Papun lilapehmusteiset suitset. Niin ja kiillotustahnalla puhdistin oliivit!
Illalla sitten kymmenen jälkeen auto trailerin eteen taas ja hakemaan Thalikia. Hevoset oli koko päivän toisessa päässä. Luulin ensin, että sen takia, et siellä tuuli eikä ollut itikoita. Kun niiden lempparipaikka talon lähellä on hyvin suojainen eli siinä on öttiäisiä! Hepat vaan ei meinannu tulla tarhan puolelle, piti mennä tarhan portille kuikuilemaan, ennenkuin tulivat. Hoksasin sitten, et ne varmaan näki/kuuli päivällä lehmät laitumella, joten… ![]()
Laitoin Thalikin traileriin syömään hetkeksi. Otin ulos ja laitoin vielä takaisin, sitten talliin.
Papulle otin mukaan suitset ja juoksutuspiiskan. No se oli alkuun ihan hösellyksissä, ei antanu laittaa suitsiakaan – joten juoksemaan! Jonkin ajan päästä se oli sen verran rauhoittunut, että sai laittaa suitset päähän. Nuo ohuet oliivit oli oikea valinta kuolaimiksi!! Sitten taas juoksemaan! Oli aika säpäkkää poikaa, välillä yritettiin tehdä väistöharjoituksia, mut toisella puolella se lähti aina livohkaan – joten töihin taas ja juoksemaan! Lopulta se oli kuulolla, teki harjoitukset. Otin suitset pois ja laitoin naruriimun tilalle, sitten traileria ja pihaa kohti. Rymisteli lähettämättä traileriin, väliseinä paikallaan. Luulin, ettei se mahdu sinne, sen verta meni leveästi
Sitten talutin edeltä sen sinne, niin näin, että mahtuu se! Meni vissiin jotenki reunaa pitkin vaan. Papulla oli jotenki vielä ihan pää sekaisin, joten vein sen takaisin tarhaan juoksemaan. Tällainen peli ei vetele, ruunaseni!! En tiedä, kummalla oli enempi hiki, mutta juoksutuksen jälkeen taas trailerille! Välillä se jumitti kuin muuli, mutta sain sen hienosti pari kertaa lähettämättä traileriin ja niin, että se jäi odottamaan!!
Papulla näkyi olevan taika tuossa etupuomissa! Kun etupuomi oli auki, se oli vähän sellainen ryykääjä taakse. Kun etupuoli oli kiinni, se meni autoon lähettämällä ja JÄI sinne! En uskaltanut kuitenkaan yksin laittaa takapuomia kiinni, pyysin ulos, lähetin vielä kerran sisälle ja pyysin ulos. Sitten talliin! Annoin iltaruoat ja lähdin siirtämään trailerin ja auton paikoilleen. Pupuille viel ruoat ja sitten käyttämään koirat viel pihalla… Pääsinhän mä jo puoli kahdeltatoista sitten sisälle, hiphei
30.5.2011 maanantai
Meinasinpas nukkua aamulla pommiin.. Eihän musta olis enää kellokortin käyttäjäksi, kun en pääse aamuisin ylös
Tosin varmaan auttaisi, jos pääsisi aikanaan nukkumaan illalla…
Seitsemältä hevoset ulos + heinät. Vielä ihan kiva ilma.
Päivällä kävin päästämässä hevoset laitumen puolelle, tuuleskelee. Pesin ens auton ja siivosin sisältä, sitten karsinoiden kimppuun. Laitoin myös vedet ja iltaheinät valmiiksi. Pupusille hain taas vihreää syötävää ![]()
Sitten alkoi satamaan vettä. Ei onneksi jatkuvasti, vaan sellaisia kuuroja tuli.
Illalla käytiin Nellin kans Me&I-vaatekutsuilla
Kymmeneltä nappasin porkkanoita taskuun ja lähdin ulos. Tallissa muistin, että suitset on sisällä, joten palasin takaisin hakemaan niitä. Tallissa muistin, että avaimetkin on vielä sisällä, joten
Siirsin auton trailerin eteen ja luukut auki. Hain ensin Thalikin tarhasta (taas pollet tuli kilpaa portille, äitin kultsit
). Se meni kyllä suorilta kyytiin, mutta peruutti hetken päästä pois. Pyysin sen sitten uudelleen kyytiin (lähettämällä) ja laitoin takapuomin kiinni. Odotin, että se söi rauhassa kivennäiset ja päästin sitten ulos. Thalikissa ehdoton plussa on se, että kun takapuomi on kiinni, niin se ei ryykää läpi siitä, vaan kokeilee nätisti. Kun se huomaa puomin olevan kiinni, se ei paina väkisin sitä vasten, vaan on nätisti autossa! Siis traikussa
Thalik talliin ja Papun tykö. Laitoin sille ensin suitset päähän – ekaa kertaa ne hienot violettipehmusteiset!! Kuolaimina oli paksut nivelet. Papun tinkeripää osoitti taas hauskan kokonsa:
- cob-kokoiset suitset: sopivat, on säätövaraa molempiin suuntiin
- cob-kokoinen turparemmi: justiin ja justiin yletti ensimmäiseen reikään kiinni ![]()
- cob-kokoinen kaksoisturpis: ei ongelmaa, kiinni meni ![]()
Paksut niveletkään ei näyttänyt oikein olevan pojan mieleen, huomenna kokeillaan sitten ohuita oliiveja. Juoksutin hetken aikaa irtona, sitten suitset pois ja naruriimu tilalle.
Traileriin jätkä käveli melkein suoraan, mutta tuli myöskin hyvin nopeaa pois sieltä. Sitten sille iski muuli-vaihe, ei tullut siltaa pidemmälle. Olin aivan ihmeissäni, että miten hemmettiä mä nyt teen
Tulin sitten ulos, avasin väliseinän ja talutin taas sisälle. No ruuna kävelikin mun sivusta ohi ja traileriin, herkkukipolle porkkanoita syömään! Pyysin ulos, lähetin takaisin sisälle. Sinne meni! Pyysin vielä ulos ja riskillä vielä kerran lähetin sisälle – sinne meni
Viime viikollahan tämä ei onnistunut millään, ihan kuin sillä olisi nyt naksahtanut päässä jotain
Muistaakseni Terhikin treenas tätä traikkuun lähettämistä sillon? Huomenna katotaan sitten, jos väliseinä on kiinni, että meneekö vielä. Sitten vois ruveta laittaa sitä takapuomiakin kiinni… Tässä loppuu kohta päivät kesken
Vein Papunkin talliin ja ruokin hevoset. Kävin sillä aikaa viemässä trailerin paikalleen, auton talliin ja tulin vielä kanit ruokkimaan.
28.5.2011 lauantai
Aamuyöllä oli satanut tosi paljon, mutta kun itse heräsin, ei satanut. Hevoset ulos heinien kanssa, eivät vielä tänäänkään päässeet suoraan laitumelle
Päivällä kävin päästämässä hepat sitten laitsan puolelle. Siivosin karsinat ja kanien vessat, laitoin iltaheinät ja ruoat valmiiksi, niin ja vedet.
Iltapäivällä jätin taas auton odottamaan trailerin tykö!
Olis ollut kiva käydä tänään katsomassa tapahtumaa “Shettikset Särkillä”, mutta tämä sadeilma vähän jätti homman siihen
Ja kun mitään listoja ei löytynyt netistä, niin ei tohtinut ottaa sitä riskiä, ettei siellä sitten olisikaan sakkia..
Tosiaan tänään on satanut, paistanut, satanut, ollut satamatta jne.

Pojat 28.5.2011
Illalla kymmenen aikaan traileri auton perään ja ensin Thalik laitumelta. Se tuli suorilta autoon syömään, fiksu jätkä! Kyllä se tietää ettei mihinkään lähdetä
Sitten Papun vuoro, sekin tuli melkein suorilta autoon, tosin se peruuttaa pois turhan pian. Käytiin muutaman kerran autossa, sitten talliin ja iltaruoille!
27.5.2011 perjantai
Aamulla jotenki oli vähän vilpoisen oloista, mut ennen seiskaa oli kuitenkin +4 astetta. Hoidin hepat ulos heinineen ja menin navetalle. Isäntä sitten sano, et oli ollu pakkasta ennen kuutta ja ruohokin kuurassa ![]()
Siirsin vasikoita karsinoihin, ensin kolme lehmävasikkaa, sitten kaks sonnia ja lopuks isännän avustuksella kaks pienintä (Ilona & Inkivääri) isoon karsinaan! Pääsivät pikkukarsinoista pois, mahtuu hyppäämään kunnolla
Päivällä siivosin karsinat ja hain puruja. Siivosin myös kanihäkit. Laitoin hevosille heinät ja vedet valmiiksi, kuten myös kaneille. Niin ja iltaruoat kuppeihin odottamaan. Puoli yhden aikaan kävin päästämässä hevoset laitumelle ja vaihtamassa niille vedet ulos.
Illalla vähän sateli vettä, välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän. Olin jättänyt päivällä auton trailerin tykö odottamaan (käytiin Nellin kanssa 1-vuotiskuvassa Toholammilla). Isäntä arveli, että noinkohan lähden sateessa lastaamaan, mutta höpsistä, tottakai lähdin! On mulla sentään sateenpitävät vaatteet ja silleen
Pääsin jo kymmentä ennen pihalle, laitoin ens traikun auton perään ja kävin aukaiseen ovet. Hain ensin Thalikin tarhasta, ajattelin käyttää sitäkin autossa
Tai no siis traikussa! Se varmaan 10 sekuntia odotti sillalla ja tuli sitten kyytille ihan normaalisti, eikä rynninyt ulos niinkuin joskus tekee. Hyvä Thalik
Kävin viemässä Thalikin talliin ja hain vuorostaan Papun. Tänään en tehnyt sen kanssa ensin talutusharjoituksia, vaan mentiin jalkapesun kautta trailerille. Otin heti saman tyylin, millä sain sen eilen tulemaan. Eli herkkuvadin kanssa menin edellä! Tulihan se! Vielä sillä meinaa olla kiire ulos, ettei malttais jäädä odottamaan traileriin, vaikka ruokaakin on, mutta sain sentään ite pyydettyä sen ulos. Käytiin kolme kertaa sisällä, sitten laitettiin yhdessä luukut kiinni ja mentiin talliin! Tämä ilta valoi paljon enemmän uskoa kuin eilinen
Tuo massa vähän hirvittää kuitenkin
Ruokinta.
Kävin vielä katsomassa, että toimiiko trailerin valot. Muuten toimi, mutta vilkut ei
Isännälle taas vilkaisemista! Niin ja yks sivuvalo, jonka isäntä ite teki, kun traikku ostettiin, oli rikki
Tosin se johtui siitä, et se oli näemmä korjattu teipillä.. Appiukko peruutti siihen traktorin pari vuotta sitten ja korjas lamput siltä puolelta. Huomasin vasta nyt, että tuo sivuvalo oli jätetty noin, oli vain kasattu teipillä. Eli isäntä saa korjata senkin! Laitoin traikun omalle paikalleen, siirsin auton talliin ja lähdin sisälle. Josko ehtis nukkumaankin joskus
26.5.2011 torstai
Vera-pumimummo tänään 14 vuotta ![]()

Aamulla kävin ens laittaan väliportin kiinni, eli hepat taas pelkästään tarhan puolelle syömään kuivia heiniä.
Yhdeltä kävin aukaisemassa portin laitumen puolelle. Siivosin karsinat. Tosin olin melkein navetalla menossa kun Nelli rupes itkemään – jätin kottikset siihen ja juoksin täysiä takaisin
Nelli varmaan unissaan itkeskeli, kun oli jo unessa taas! Menin takaisin ulos, niin isäntä toi kottikärryjä tullessaan navetalta. Vähän nauroi mulle, totes vaan, että onneks en ollut just tietä ollut ylittämässä kun Nelli rupes itkeen – olisin kuulemma jättänyt kottikset keskelle tietä samalla sekunnilla ![]()
Kävin taas keräämässä pupuille ruohoa ja muutaman voikukan
Vähän ennen kymmentä pääsin pihalle. Hain ens Passatin tallista ja laitoin trailerin sen perään. Sit hain sinne vatiin herkkuja valmiiks ja menin hakeen hevosia. Nyt ne tuli ite tarhaan ja portille – kun olivat eilen tajunnu sen asian
Itseasiassa loppumatkan tulivat kilpaa, onni on hevoset, jotka tulee tykö kun pyydetään
Vein Thalikin suoraan talliin, sen ei tarvi treenata (ettei mee koko yötä…).
Papun kans tehtiin ens tarhassa maastakäsin harjoituksia, sitten siirryttiin pihalle trailerin kimppuun. Yritin ensin taluttaa sitä sisälle, ei auttanut. Juntti laittoi käsijarrun päälle lastaussillalle eikä siinä auta kenenkään voimat
Eikä kyl houkuttelukaan! Sitten kokeilin sitä tekniikkaa, et laitoin liinan pystypalkin kauttaa, toinen pää riimuun kiinni ja toinen pää mulla. Silleen vedin hiljalleen sitä. Se tuntui jo olevan hirmu hyvä idea, mutta ei sitten kuitenkaan. Seuraavaks menin herkkuvadin kanssa ja sen kans Papu tuli ihan hyvin perille asti! Sain jopa itse pyytää sen ulos, sitten käytiin ulkona vähän kävelemässä. Ja uudelleen. Tuli kyllä autossa käymässä, mut en saanut suostuteltua sitä pysyyn autossa sen aikaa, et olisin ite ehtiny peruuttaa sen ulos. Joten vielä kerran!
Sitten pääsi Papukin talliin ja syömään. Kävin siirtämässä traikun paikalleen ja auton talliin ja tulin viel ruokkiin kanit.
Sit rupes hirvittään kaikki kuljetusasiat.. Mun pitäis yksin lähteä liikenteeseen, iso hevonen kyytillä jne jne. Eikä vähiten nämä Jonnan kokemuksetkaan auta asiaa
22.4.2011 perjantai
Aamulla ennen seiskaa ponit pihalle heinien kans. En tosiaan viitsinyt ruveta hevosia ramppauttaan ees takas lastaussillalla, ettei naapurit herää
Aurinkoinen päivä, tosin tuuleskelee.
Nellin päikkäreiden aikaan raahasin suitsia ja lännensatulan pihalle ja rupesin pesu- ja rasvaushommiin
Olin suunnitellut ratsastuslenkkiä, mutta isäntä oli naapurissa, niin ajattelin tehdä jotain muuta. Se niin harvoin ehtii siellä käymään jututtamassa entisiä työkavereita, joten olkoon siellä
Lännensatulan puhdistin ensin ja sitten lännensuitset ohjineen sekä uudet ClaridgeHousen pullback-suitset, jotka ostin Papulle. Tosin se turpishan ei ruunalla mene kiinni! Siinä samalla ihailin niitä, kun ne on niin nätit, otsaremmikin on sellainen kaunis U-mallinen, siinä on strassit. Mietin, et miksi en laita niitä Thalikille – sit hoksasin, et niissähän on hopeiset soljet
Eli ei voi, koska ruunan kuolaimet on messingin väriset
Mut ehkä mä silti kokeilen niitä joku päivä, ne on liian hienot pidettäväks käyttämättömänä!!
Tein vissiin liian tarkkaan työtä, kun en enempää ehtinyt, vaan keräsin romppeet kasaan ja talliin ja kävin heittään hevosille päiväheinät.
Yhdeksän aikaan pääsin ulkohommiin taas. Vein ensin talliin vettä, nappasin sitten trailerin luukut auki ja hain Thalikin tarhasta. Sen lastaus oli tänään helppoa kuin heinänteko. Se käveli melkein suoraan perille asti traikkuun, mutta tuli ulos. Parin kerran jälkeen laitoin vaan takapuomin kiinni, niin ei tarvinut tulla heti pihalle
Thalik on siitä fiksu, että kun se kokeilee takapuomin olevan kiinni, se ei rupea sitä rynkyttämään vaan tyytyy siihen, että nyt ei pääse ulos! Annoin sen seistä jonkin aikaa, syödä vähän ja sitten avasin takapuomin ja otin hepan ulos. Käytiin vielä uudelleen sisällä trailerissa, ei mitään ongelmaa. Thalikille, jota lastattiin kaksi tuntia meille hakiessa, on rutiini parasta lääkettä. Mitä enemmän kuljetaan ja lastataan, sitä helpommin se menee kyytiin. Nyt se on ollut kyllä ihmeen hyvä, kun ajattelee, että edellisestä lastauksesta on melkein vuosi! Thalik pääsi siis pian talliin ja heiniä syömään.
Sitten Papu. Se oli sillä aikaa hypännyt tarhassa edestakaisin. Kokeilin monenlaisia keinoja, ruuna tuli helposti lastaussillalle mutta eipä juuri siitä enempää. Kaksi kertaa se kävi sitten kuitenkin sisällä asti vähän syömässä, mutta lähti oma-aloitteisesti pois ennenkuin ehdin itse pyytää. Joten en ollut tyytyväinen, halusin sen lähtevän vasta mun pyynnöstä. Voi perse, että sai kauan taas yrittää sitten autoon sitä
Sitten kun se on tuollainen aasi, että kun se jumittaa, niin eihän sitä mikään saa liikkumaan!! Kokeilin myös “Ponnyakutenin” keinoa, eli pidin päästä kiinni ja pitkällä raipalla ohjasin ja pyysin eteenpäin. Se toimi trailerin suulle asti, mutta ei siitä enempää sisällepäin.
Sitten en enää jaksanut leikkiä kissaa ja hiirtä, vaan vein ruunan tarhaan ja juoksutin sitä. Tiedä häntä, kummalla loppui kunto ensin, mutta sen jälkeen lähdettiin uudelleen. Lopulta ruuna käveli sisälle niin, että mulla oli herkkuvati kädessä ja suunnilleen sen avulla toin poitsun sisälle. Just. Sitten se vielä kaikenlisäksi tuli sen näköisenä kyytiin, että “okei, mä tuun nyt sisälle niin päästään lähtemään”. No se oli ihan hyvä, niin mä kerkesin hyvin itse pyytämään sen ulos! Sitten käveltiin talliin ja annoin hevosille ja kaneille vedet, heinät ja iltaruoat.
Kävin peruuttamassa trailerin omalle paikalleen ja vein auton talliin. Kattoo nyt, lastaako huomenn ollenkaan, jos sitten seuraavana päivänä vasta! Mun Omega joutais hyvin vaikka pysyvästi trailerin eteen, mutta kun siinä on akku niin loppu, ettei edes ovet aukea
Peräluukku sentään, pitäis vaan koirien häkki ottaa sieltä pois, et pääsee mönkiin sisälle ja saa ovia ja konepeltiä auki
21.4.2011 torstai
Perusaamujen perusaamu: ennen seiskaa hepat ulos, heiniä jne.
Päivällä kannoin ensin vettä ulos, sitten kävin siivoamassa karsinat. Kävin kaks kertaa kottisten tyhjäysreissulla ja hain samalla molemmille puruja. Laitoin iltaruoat valmiiksi ja vein hevosille päiväheinät. Hepat vedätti kauheaa rallia menemään, lähtivät kävelemään molemmat omilla laidoillaan ja kuin yhteisestä sopimuksesta, lähtivät just samaan aikaan täyteen vauhtiin
Vauhtipeikot! Vielä kerran vein lisää vettä! Oli mukavaa, kun talliradiokin rupes toimimaan taas talven jäljiltä
Vanhan kunnon 80-luvun radio, talvet se vaan piippaa, mut keväällä alkaa taas toimimaan
Kaupasta tullessa peruutin Passatin trailerin eteen. On ainakin siinä valmiina, jos vihdoin ja viimein ehtisin vähän lastailla hevosia tänään.. toiveajattelua..
Ja ihme ja kumma, Nellin iltapuuron ja nukkumaanmenon välissä kerkesin käydä lastaamassa hevosia!
Laitoin ens traikun auton perään ja siirsin sitä vähän eteenpäin. Laitoin vähän vatiin Racing Proteinia ja lähdin hakemaan Thalikia naruriimun kanssa. Se taas perinteisesti tuli melkein perille asti, se on se viimein askel
Kokeilin myös yhtä mielestäni hyvää vinkkiä, eli liina puomin kautta kiinni riimuun ja hevosen vierestä avittaa varovasti vetämällä. Mutta ei, ehei ja ei. Ei Thalikia saa vetää yhtään – vaikka itse seisoo sen vieressä
Joten jouduin hylkäämään liinalla avittamisen. Pöh. Muutaman kerran kun ruuna oli pakittanut vauhdilla ulos trailerista, jouduin nykäseen sitä pari kertaa kunnolla naruriimusta ja saatoin sanoa jotain #=#¤))#¤&”)(¤#”)”¤&=…
Sitten kun käveltiin trailerille, niin se käveli suoraan perälle asti ja jäi rauhassa syömään
Tämä on just Thalikia – se menee kyllä ja jää traikkuun, kun se saa itse niin päättää
Pyysin ruunan ulos traikusta ja vein talliin, nakkasin heiniä sille. Sitten hakemaan Babu Baboon (aka Papu 8-). Herra Tinkeri sanoi, että ehei, minähän en ruotsalaiseen vanhaan Umeåån tule, koska olen tottunut matkustamaan uudella Böckmannilla. Ei tullut lastaussiltaa pidemmälle, ei sitten millään tekniikalla. Mulla ei ollut hirveästi enää aikaa, joten oli pakko tehdä kompromissi – kun otat vielä yhden askeleen, niin yletät syömään vähän herkkuja. Mutta voin sanoa, että ketutti, ja enemmän ku vähän. Mä tiedän joo, että se on nuori ja oppii vielä mutta se tunne, kun vei hevosen talliin… Tallissa on jo yksi lastausongelmainen (joka tosin on tosi hyvä lastata, kun vain on paljon rutiinia), mä en kestä toista jästipäätä
Oikein päätä alko särkeen. Prkl. *onneks kirjotan tätä vasta seuraavana päivänä..
* Kyllä se siitä, minä tiedän! Mutta kyllä harmitti, kovasti!!
Nakkasin Papunkin talliin ja annoin heiniä.
Siivosin Thalikin kakat traikusta ja jätin sen ja auton pihalle, lastaan sitten aamulla taas. *tosin sitten muistin, että huomennahan on pyhäpäivä, joten naapurit lie aamulla ennen seiskaa vielä nukkumassa
*
Kymmeneltä menin viemään hevosille vesiä ja ruokkiin koko lauman.
Ai niin, Adalla on valeraskaus, se on kovasti nyppinyt karvoja pesäksi
-
Arkistot
- elokuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (10)
- kesäkuu 2011 (32)
- toukokuu 2011 (31)
- huhtikuu 2011 (33)
- maaliskuu 2011 (38)
- helmikuu 2011 (41)
- tammikuu 2011 (32)
- joulukuu 2010 (31)
- marraskuu 2010 (30)
- lokakuu 2010 (32)
- syyskuu 2010 (29)
-
Kategoriat
- elokuu
- elokuu 2010
- heinäkuu
- heinäkuu 2010
- heinäkuu 2011
- helmikuu 2010
- helmikuu 2011
- huhtikuu 2009
- huhtikuu 2010
- huhtikuu 2011
- joulukuu 2009
- joulukuu 2010
- kesäkuu 2010
- kesäkuu 2011
- lokakuu 2009
- lokakuu 2010
- maaliskuu 2009
- maaliskuu 2010
- maaliskuu 2011
- marraskuu 2009
- marraskuu 2010
- syyskuu 2009
- syyskuu 2010
- tammikuu 2010
- tammikuu 2011
- toukokuu 2009
- toukokuu 2010
- toukokuu 2011
- Uncategorized
- varusteita
-
RSS
Artikkelien RSS-syöte
Kommenttien RSS-syöte
