6.5.2011 perjantai
Aamulla taas ennen seiskaa ponit pihalle heinineen.
Navetalta tullessa kävin vielä kiertämässä tarhan, ettei siellä ole kiviä / aitatolpanpätkiä (joita Papu ystävällisesti on talven aikana silpunnut, siis muovitolppia
).
Nellin kummitäti Merja tuli meille aamupäivällä
Juteltiin siinä pikaisesti kuulumiset ja kerroin, mitä Nellille annetaan ruoaksi, vaihdoin ratsastuskamppeet päälle ja hipsasin ulos! Kannoin ratsastusvarusteet (western) tarhalle ja otin Papun sieltä ja vein talliin syömään heiniä (ja kuuntelemaan YleX:ää). Harjasin Thalikin ja juuri, kun olin satuloimassa, Mervi tulikin! Eli Mervi tuli pitämään meille lännenvalmennusta
Hänellä itsellään on kaksi quarteria ja monenmoisista hevosista koulutuskokemusta!
Mervi kiipesi ensin selkään ja kokeili vähän käynnissä, että onko Thalikilla muistissa nuoruusajan länkkäritaitoja. Meinasi, että ei ole
Joten tiesimme ottaa ihan alkeista valmennuksen! Ensin kerrattiin länkkäriapuja, että miten ne pohkeet ym. käytetään. Eli nyt pitäis saada sitten meikäläinenkin oppimaan uudet säännöt
Ja samalla hoksattiin, miksi Thalik oli alkuun kouluratsastuksessa NIIIIIIIN nahkea – koska länkkärissä pitkä pohkeenpainallus meinaa kokoamista ja lisää hidastusta jne.
Kiipesin itse selkään ja aloitettiin käynnistä. Haettiin oikeaa muotoa ja siellä pysymistä. Pysähdyksiä. Siitä siirryttiin neliönmuotoiselle uralle, jossa voitiin harjoitella kääntämistä. Itselläni alkuun meinasi sisäohja olla vetämässä tai kädet eri tasolla, mutta hiljalleen ne rupes ehkä toimimaan
Tarkoituksena on siis kääntää hevonen pelkästään koskemalla ohjalla kaulaan ja tarvittaessa auttaa pohkeella. Liikkeelle lähtiessä hevosta “taputetaan” pohkeilla. Tasainen pohkeiden painallus taas tarkoittaa, että hevosen pitää mennä paremmin muotoon. Pysähtäessä jalat siirrettiin irti ja eteen ja ääniapu “whoa”. Tuli ihan hyviä pysähdyksiä, joissain jouduttiin peruttamaankin. Eli jos pysähdys ei tule ajoissa, niin pysähdyksen jälkeen peruutetaan. Ja jos pysähdys tulee ajoissa, hevonen saa hetken seistä
Liikkeelle lähtiessä hevonen haettiin ensin oikeaan muotoon, jonka jälkeen vasta käynti. Tai ravi.
Otettiin myös avotaivutuksen kaltaisia harjoituksia. Hevonen meni isolla ympyrällä ja sen päätä käännettiin sisä- tai ulkopuolelle ohjien ja pohjeavun kanssa. Sisäohja nosti ylöspäin ja pyysi hevosta taipumaan sisällepäin ja ulko-ohjalla pyydettiin samalla pysymään alhaalla ja myötäämään, menemään pehmeästi. Tätä tehtiin käynnissä ja ravissa. Thalik tarjosi paljon “kouluratsun muotoa”, mutta kyllä sieltä hienosti rupes löytymään se länkkäri-Thalik
Ja varsinkin kun siirryttiin uudelleen raviin, niin se kulki jo paljon rennommin ja paremmin!
Otettiin myös laukkaa
Vasempaan kierrokseen sain paljon paremmin ruunan kulkemaan, kun olin paljon nopeampi myötäämään! Oikeaan kierrokseen en ole yhtä nopea (huomattu myös koulutunneilla!!), ja siihen suuntaan oli vähän sähäkämpi poni
Eli Thalikin mielestä olis ollut kivempi vain laukkailla vähän kovempaa ja jotain muuta kuin muodossa! Tosin saatiin ihan kivoja pätkiä
Oli ihan kiva, että otettiin laukkaakin heti ekalla kerralla, vaikka arvelin, ettei niin tehdä! Sain hyvät vinkit, miten ratsastaa sitä oikeaan suuntaan!
Ihan lopussa Merja ja Nellikin tuli katsomaan!
Ihmeen hyvin sitä itse jaksoi ratsastaa, tosin hiki tuli
Ja hyvin jaksoi myös Thalik, tosi hyvin
Mervi osasi hyvin neuvoa, mitä pitää tehdä ja mitä tekee väärin. Ja tosi hyvä oli, että neuvoi koko ajan: milloin myödätä, milloin taas pyytää parempaan muotoon jne. Näin saa itse vähän paremmin tuntumaa, kun tietää heti samantien, milloin hevonen menee hyvin ja milloin sitä pitää taas pyytää paremmaksi! Pitkä matka tässä vielä on edessä, mutta hienoa oli, että Thalik kyllä väläytteli taitojaan
Selvästi sellaisia pieniä muistikuvia sille tuli, että mikä on homman nimi
Riisuin ruunan varusteista ja harjasin. Sit hain Papunkin takaisin tarhaan ja raijasin romppeet takas talliin!
Iltapäivällä käytiin sitten Nellin kanssa viemässä hevosille päiväheinät ja täyttämässä vesiastia.
Kymmenen jälkeen tallihommien kimppuun, mä oon vähän yöeläjä näemmä nykyään
Karsinoiden siivous ja ruokien laitto. Hain Thalikin sisälle, otin juoksutuspiiskan ja menin juoksuttamaan Papua. Se oli näemmä jo vähän enimmät puhtinsa juossut Thalikin kanssa, mutta jotain sieltä irtosi. Sitten otettiin irrallaan harjoituksia, seuraamista, pysähdyksiä, väistöjä. Nostelin myös jalat ja Papu seisoi nätisti keskellä tarhaa
Jos joku olis nähnyt sen ekan vuolemisen täällä, ei olis nyt uskonut silmiään
Papu on fiksu poika! Lopuksi sitten hiiiiiiienojen treenien jälkeen heppa tallia kohti, pihassa harjasin sen vielä. Sitten koko lauman ruokinta.
-
Arkistot
- elokuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (10)
- kesäkuu 2011 (32)
- toukokuu 2011 (31)
- huhtikuu 2011 (33)
- maaliskuu 2011 (38)
- helmikuu 2011 (41)
- tammikuu 2011 (32)
- joulukuu 2010 (31)
- marraskuu 2010 (30)
- lokakuu 2010 (32)
- syyskuu 2010 (29)
-
Kategoriat
- elokuu
- elokuu 2010
- heinäkuu
- heinäkuu 2010
- heinäkuu 2011
- helmikuu 2010
- helmikuu 2011
- huhtikuu 2009
- huhtikuu 2010
- huhtikuu 2011
- joulukuu 2009
- joulukuu 2010
- kesäkuu 2010
- kesäkuu 2011
- lokakuu 2009
- lokakuu 2010
- maaliskuu 2009
- maaliskuu 2010
- maaliskuu 2011
- marraskuu 2009
- marraskuu 2010
- syyskuu 2009
- syyskuu 2010
- tammikuu 2010
- tammikuu 2011
- toukokuu 2009
- toukokuu 2010
- toukokuu 2011
- Uncategorized
- varusteita
-
RSS
Artikkelien RSS-syöte
Kommenttien RSS-syöte
